MIETTEITÄ PÄIVÖ-MYRSKYN JÄLKIMAININGEISSA

Päivö-myrsky pyyhkäisi alkuviikosta Itä-Suomen läpi ja jätti jälkeensä melkoista tuhoa. Tiistaina Itä-Suomessa sähkö olivat poikki 100 000 asukkaalta. Puita kaatui ensimmäisen arvion mukaan 0,5 miljoonan kuution edestä, noin 20 miljoonan … lisää

Jaa tämä postaus:

KAUNIIT JÄRVIMAISEMAT

Järvimaisemaa.

Mökillä tulee usein iltaisin vain tuijoteltua ikkunasta ulos ja mietittyä kuinka kaunis järvimaisema onkaan. Kun on kasvanut järven rannalla, siihen on jotenkin niin tottunut. Muistan vieläkin, kun päätimme etsiä omakotitaloa … lisää

Jaa tämä postaus:

JUHANNUKSEN VIETTOA KAINUUN PERUKOILLA

Juhannusseppele.

Juhannuksen aikaan perinteisesti mökkeilemme ja nautimme kiireettömästä yhdessäolosta. Nuorempina vietimme juhannuksen aaton yleensä lapsuudenkodin mökillä mutta nyt lasten kanssa on helpompi pysyä mantereen puolella. Tänä vuonna kokoonnuimme mummolaan, ja myös … lisää

Jaa tämä postaus:

KESÄKUUN TAIVASTELUT

Harso pilviä.

Nyt on kesä! Luonto on jo herännyt ja nurmikot ja koivut vihertävät kiihtyvää tahtia. Voikukkapellot ovat taas täällä ja pienet horsmat kasvavat silmissä. Tämä onkin luonnossa liikkujalle innostavaa aikaa ulkoilla, … lisää

Jaa tämä postaus:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: