ENSIMMÄINEN KUUKAUSI VAUVA-ARKEA
Meillä on nyt takana ensimmäinen kuukausi vauva-arkea ja täytyy sanoa, että aika on suorastaan lentänyt! Vasta hetki sittenhän me kotiuduimme uutukaisen kanssa. Kaikki on onneksi sujunut kivasti ja typy on … lisää

Syksyn puuhiin kuuluu perinteisesti hillojen tekeminen ja omenahillo on yksi suosikeistani. Se on niin hyvää pannukakun päällä ja sopii mainiosti myös juustokakkuun tuorejuustotäytteen pohjalle. Tänä vuonna ajattelin, että hillot jäisi … lisää
Tämä viikonloppu ei mennyt kyllä lainkaan niin kuin olimme suunnitelleet. Suuntasimme koko perhe mummolaan ja tarkoituksena oli tehdä mukavia päiväretkiä ja käydä mökillä saunomassa mutta viikonloppu vilahti niin ettei mikään … lisää
Syyskuun hämärtyvät illat ja pimeät yöt ovat täällä, joten tähtiä pääsee tuijottelemaan hyvissä ajoin. Syyskuun raikkaat päivät kutsuvat ulkoilemaan metsään ja iltaisin voi sitten ihastella yötaivaan kauneutta. Marjojen poimintasesonki jatkuu … lisää
Elokuu on tullut loppuun ja kesä on ohi. Nyt voi sitten fiilistellä syyskuun pimeitä iltoja ja ihastella tähtien tuiketta taivaalla. Tavallaan on iloinen siitä, että syksy ja sen upeat ulkoilukelit … lisää