LOPPUKESÄN POIMINTOJA
Tänään on ollut kaunis ja kuulas loppukesän päivä. Minulla oli tarkoitus käydä kuvaamassa eräällä koskella, sillä se on ollut kuvauslistallani jo pitkään, mutta mieheni päivä venyi niin pitkäksi, että jokimaiseman … lisää

Tässä vuoden aikana valokuvausretket ovat jääneet harmillisen vähiin, kun vauva-aika on vienyt suurimmat kuvaushalut. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut taas katselevani maisemia sillä silmällä: mietin ajankohtaa, milloin tuota kohdetta olisi … lisää
Olen ollut tänä kesänä todella aikaan saamaton valokuvaaja. En ole selvinnyt tekemään minkäänlaisia valokuvausreissuja saati kuvaamaan edes lähiseudun paikkoja. Luulen että raskaus on imenyt tehokkaasti kaiken ylimääräisen energian eikä tämän … lisää
Äitiyslomalle jäännin kunniaksi innostuin pitkästä aikaa leipomaan pullia ja tein tästä samasta taikinasta myös viinereitä. Katselen joskus leipomisohjeita Kinuskikissan ja Annin uunissa -sivustoilta ja ihastelen aina, kuinka kauniita kuvia heillä … lisää
Marja-aika! Tämä loppukesä ja alkusyksy ovat vuoden puuhakkainta aikaa, kun metsät täyttyvät marjoista ja niitä pitää päästä poimimaan. Marjaretket lasten kanssa ovat ihania ja ikimuistoisia ja niistä olisi myös kiva … lisää