KYLÄILYREISSU KAINUUN MAISEMISSA

Oulun seudulla keli oli koko alkuvuoden todella karmea ja ulkoilu lähinnä sitä, että yritti olla taittamatta niskojaan peilikirkkaalla jäällä tai varjeli lasta kaatumasta naamalleen pikkukivillä kuorrutettuun sohjoon.  Ilman nastakenkiä olisi saanut pelätä henkensä puolesta! Puolenkuun jälkeen näytti, että vähän pakastuisi. Nuhjuisen harmauden keskelle mietin, että olisi kiva käydä ulkoilemassa puhtaalla lumella, joten päätin lähteä typyn kanssa kyläilemään Kainuun maisemiin.

Pakkasusva leijuu joen yllä.

Auton nokka siis Sotkamoa kohti ja typy pääsisi leikkimään serkkunsa kanssa. Voisimme samalla suunnitella Satun kanssa kirjajuttuja ja ulkoiluttaa kameraa, jos pilviverho suostuisi väistymään. Ajellessa olikin mukava katsella lumisia penkkoja sen ruskean sohjon jälkeen, mitä meillä oli ollut. Kainuuseen satoi alkutalvesta niin paljon lunta, ettei plussakelit olleet sulattaneet sitä kokonaan. Myös aurinko paistoi ajomatkan aikana ja mietin, milloinhan se viimeksi oli näyttäytynyt.

Olimme perillä hyvissä ajoin ja pimeän tultua suuntasimme iltaulkoilulle. Tiet olivat liian liukkaita iltakävelylle, joten suuntasimme lähipellolle. Siellä oli kova hanki joka kantoi paremmin kuin monesti kevätaikaan! Olikin hauskaa vetää pulkkia pitkin poikin peltoa ja laskea mäkeä loivassa rinteessä.

Tähtitaivas pellon yllä.

Tähdet loistivat kirkkaina ja Venus säihkyi matalalla etelälounaassa. Se oli todella kirkas ja yritin selittää typylle, että se on planeetta. En ole ihan varma, miten hyvin tämä tieto upposi vuosikkaan päähän, mutta parivuotias serkku oli aivan tohkeissaan. Satu kävi hakemassa kameran, että saisimme lisää kuvia taivastelu-teksteihin, sillä niitä ei todellakaan ole saanut otettua liikaa tänä talvena. Minä vedin lapsia pulkalla pitkin peltoa ja mietin miten ihana olisi, jos itselläkin olisi mahdollisuus tällaiseen. Satu sai napsittua kivoja kuvia ja niitä voi käydä katsomassa täältä. Ulkoilun jälkeen kuuma juoma ja paahtoleipä maistui koko porukalle.

Tähtitaivas pellon yllä.

Seuraavana päivänä keli oli aivan kuin maalis-huhtikuussa. Oli pikkuisen pakkasta ja aurinko paistoi matalalla pilven raosta. Kuunsirppiä ei näkynyt. Ulkoilimme taas pellolla ja siellä typyllä oli hyvä tepastella eikä haitannut, vaikka välillä tupsahteli nurin. Serkku osasi jo hienosti laskea mäkeä ja vetää oman pulkkansa ylös. Typy onnistui kävelemään itse rinteen ylös ja tajusi sitten, että alamäkeen kävely oli hauskaa; kun vain nosteli jalkojaan, niin liikkui melkein itsestään eteenpäin. Äidillä tulikin kiire siepata vauhtisokea pikkuneiti kiinni ennen kuin hän olisi naamallaan hangessa.

Keväinen keli ja koira.

Iltaulkoilulla molemmat lapset uuvahtivat päivän puuhista ja nukahtivat pulkkiin, joten saimme kivasti omaa aikaa ja suunnittelimme kirjajuttuja. Kokonaisuudessa on vielä pari palasta naksautettavana paikoilleen, mutta siinä se taas kivasti eteni. Ennen kuin tajusikaan, oli taas iltapesun aika.

Pungankosken kota.
Pakkaspäivän auringonpaiste joella.

Seuraavana päivänä keväinen keli jatkui ja päätimme lähteä käymään Pungankoskella retkeilemässä. Pakkanen oli kirinyt melkein kymmeneen asteeseen ja aurinko paistoi kauniina. Eväiden tekemisessä ja hommautumisessa kello pyörähti kuin huomaamatta niin, että se oli jo lähemmäs yksitoista, kun selvisimme liikenteeseen. Siinä kävi sitten niin, että typy nukahti autoon. Hän nukkuikin pulkassa lampaantaljan päällä villaviltin mutkassa, kun otin muutamia kuvia kodasta ja koskesta ennen kuin suuntaisimme harjuille. Satu oli lähtenyt jo liikkeelle tirpan kanssa ja suuntasin Nikun ja pulkan kera heidän perään. Kiva vain, kun tie ristesi nopeasti kolmeen eri suuntaan ja jäätikkäisestä tiestä ei nähnyt mihin suuntaan heidän jäljet meni…

Pakkaspäivän auringonpaiste joella.

Piti lopulta soittaa Satulle että minne katositte. Onneksi he eivät olleet kaukana vaan olivat löytäneet evästelypaikan harjun päältä. Laitoin Nikun kiinni puuhun ja se haukkui siinä pettyneenä. Lähistöllä oli varmaan peurojen hajuja, sillä se hötkysi melkoisesti. Levitimme viltit hangelle ja kaivelimme kuuman kaakaon ja eväsleivät esiin. Tirppa oli heti tilanteen tasalla ja kipaisi viltille. Siinä hän sitten söi tyytyväisenä eväsleipää ja keitettyjä nakkeja, kun serkku nukkui täyttä päätä pulkassa. Voisi sanoa, että typy nukkui hieman onnensa ohi, kun serkku hoiteli eväät.

Haukkuva koira.
Retkieväät korissa.

Napsin kuvia myös evästelystä ja harmittelin sitä, kuinka likaiselta lumi näytti; tuulen puuskat olivat levitelleet pieniä oksan ja kaarnan palasia pitkin hankea. Kovin kauaa retkeilystä ei voinut nauttia, sillä kirpakka pakkanen pureutui kenkien läpi ja huoletti miten pikkuisten vaatetus pitäisi kylmän loitolla. Typy tuntui kuitenkin lämpimältä vilttinsä mutkassa eikä herännyt edes, kun asettelin hänet takaisin turvaistuimeen. Vasta kun kannoin hänet sisälle, silmät räpsähtivät auki. Serkku oli vuorostaan nukahtanut autoon, joten keittelimme teetä ja lämmittelimme varpaita samalla, kun typy leikki serkun lelujen parissa.

Eväsretkellä harjoilla.
Kuumaa kaakaota.

Kello pyörähti nopeasti iltapäivään ja liian pian oli aika suunnata kotia kohti. Kainuussa on aina mukava käydä kyläilemässä. Täytyy sanoa, että kaipaan todella paljon noita ulkoilumahdollisuuksia mitä siellä on aivan eri tavalla kuin asutusalueella. Jospa sitä joskus itsekin voisi vain kävellä koti pihasta metsään ulkoilemaan!

Toivottavasti sinäkin pääsit nauttimaan tammikuun aurinkoisista päivistä!

– Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: