Katselin viikko sitten lauantaiaamuna kauhuissani, miten naapurin koivujen lehdet olivat varisseet maahan ja oksat sojottivat paljaina taivasta kohti. Hetki sittenhän ne olivat vielä aivan keltaiset! Minne se ruska katosi? Iski paniikki siitä, etten ole vielä selvinnyt kuvailemaan syksyn kauneutta, sillä meidän viikonloput ovat olleet kiireisiä enkä ole päässyt kuvausreissuille Kainuun suuntimilla.
Pikapalaverin jälkeen päätimme tehdä päiväreissun Paltamon Jättiläisenmaahan. Ajamme sen kyltin ohi joka kuukausi ja olen aina miettinyt, miltä Kivesvaaran huipulta näyttäisi? Päivästä näytti tulevan kaunis ja aurinkoinen, joten se sopisi oikein hyvin retkeilyyn.
Pakkasin pikavauhtia eväitä reppuun ja keitimme kahvit ja glögit termospulloihin. Typy oli aivan riemuissaan, kun kerroimme että lähdemme retkelle. Yritin ehdotella Vitin mukaan ottamista, mutta mieheni oli sitä mieltä, että jos minä meinaan heilua kameran kanssa, hän ei tarvitse koiraa avuksi siihen, kun vahtii ettei typy vieri rinnettä alas. Tavaraa taas kertyi kummasti mukaan, kun pakkasin typylle varavaatteita ja myös eväsreppu ja valokuvausvermeet ottavat oman tilansa. Mies taas kyseenalaisti eväiden määrän, sillä hänen mukaansa olimme lähdössä päivän emmekä viikon retkelle, mutta minusta kunnon eväät kuuluvat retkeilyyn!
Hurautimme Kivesvaaran huipulle Jättiläisenmaahan puolenpäivän jälkeen. Typy nukkui mutta heräsi, kun auton ovat aukesivat. Unenpöpperöinen lapsi virkosi navakassa tuulessa nopeasti ja kävelimme länteen avautuvalle rinteelle ihailemaan maisemia. Siellä oli näköalaterassi, jolle suuntasimme. Harmikseni myös alla avautuvassa maisemassa koivut loistivat rankoina. Me olimme pahasti myöhässä kauneimman ruskan ikuistamisesta. Vaaran alarinteessä lehdet näyttivät olevan paremmin paikoillaan, joten suuntasimme alemmas rinnettä, että saisin sommiteltua niitä mukaan kuviin. Typy käveli topakasti itse varvikossa. Minun kuvatessa hän bongasi nopeasti mustikka- ja puolukkamättäät. Kun sain kuvaushommat päätökseen, hän oli myös sen näköinen, että oli syönyt mustikoita.
Suuntasimme sitten eväsrepun kanssa kodalle paistamaan makkaroita. Eväshetket kuuluvat retkeilyn parhaimpaan antiin ja ulkoilun jälkeen ruoka maistuu aina paremmalta. Evästelyn jälkeen oli taas energiaa, joten lähdimme kävelemään parin kilometrin mittaisen vaarareitin. Se meni vaaran päällä ja palasi takaisin. Reitin alussa oli lapsille leikkialue ja kivipuisto. Minä ihailin eri kivilajien yksityiskohtia ja typy halusi kiikkua. Tästä meinasikin tulla pieni kriisi, kun hän ei olisi halunnut jatkaa matkaa. Onneksi siitä selvittiin pienellä kiukuttelulla ja sitten isin lippalakkia oli kiva sovitella omaan päähän.
Tieura oli leveä ja helppokulkuinen. Typy käveli itse ja keräsi kiviä ja lehtiä mukaansa. Minä yritin katsella, avautuisiko metsikön takaa vaaramaisemaa ja kävin kuvaamassa eräässä kauniissa kohdassa. Typykin tuli polkua pitkin mukana, osoitteli sormellaan avautuvaa maisemaa ja sanoi: ”Katso, maisema.” Olin aivan riemuissani. Typyllä on selvästi valokuvaussilmää ja hänestä varmasti kasvaa vielä oivallinen kuvauskaveri.
Kävimme lopuksi vielä katsastamassa hotellialueen ympäristöä. Siellä oli pienempiä yhden huoneen mökkejä ja paikan erikoisuus on rinteisiin rakennetut linnunpesäksi kutsutut hotellihuoneet, jotka seisovat pitkien tukien päällä niin, että ikkunasta avautuu esteetön näköala. Voin vain kuvitella miten upealta sieltä näyttää talvella revontulien loimutessa!
Suuntasimme sieltä sitten Oulujärveä kohti miehen sedän ja vaimon mökille. Matkalla pysähdyimme vielä Hakasuon vanhan myllyn luona. Vesi oli korkealla ja Varisjoki kohisi sen vieressä. Paikalta lähtisi myös kuuden kilometrin mittainen luontopolku. Kävimme katsomassa jokea padon vieressä ja minä kuvasin kiville tippuneita lehtiä. Mies taas piti silmällä, ettei typy juoksisi veteen.
Mökillä meitä odotti valmiina herkullinen ruoka ja oli melkoista luksusta päästä retkipäivän jälkeen valmiiseen ruokapöytään. Ruuan jälkeen innostuin vielä kuvaamaan rannalla mutta järvi ei ollut tyyni eikä taivaalla seilannut kovinkaan kummoisia pilviä, joten kuvat jäivät aika valjuiksi. Järvikuvien sijaan yritin tallentaa zoomilla syksyn jäljellä olevaa väriloistosta.
Saunan jälkeen hehkuvan punainen aurinko oli laskemassa järven taakse. Sommittelin sitä kuviin oksien ja lehtien kanssa mutta se laskee niin vauhdikkaasti, että aika pikaisena sai olla kuvaamassa.
Kun puuhakkaan päivän jälkeen suuntasimme kotiin, upea punainen kuu vilisi metsikön takana. Otin siitä vielä muutamia kuvia mutta täytyy myöntää, että kun on koko päivän heilunut kameran kanssa, se jo kehtuutti. Mutta syksyn punainen kuu on vain niin upea näky!
Kotona huokaisimme pitkän päivän jälkeen ja hörpimme vielä glögikupposet, kun typy jo nukkua tuhisteli sängyssään. Oli mukava fiilistellä lauantai-iltaa sohvan nurkassa, kun oli ollut hieno päivä ja oli saanut ulkoilla kauniissa maisemissa. Onneksi lähdimme ja sain ikuistettua kuviin tämänkin vuoden ruska-aikaa. Vähän myöhässä mutta kuitenkin!
Voin kyllä lämpimästi suositella Jättiläisenmaata retkeilykohteeksi jo aivan pienten lasten kanssa! Typyllä oli paljon katseltavaa leikkialueen, kivipuiston ja helppokulkuisen polun tiimoilta ja tulemme kyllä käymään tuolla uudelleenkin. Ehkäpä jo ensi talvena.
Aurinkoisia retkeilyhetkiä kaikille!
– Sanna
Ps. Retkipaikan juttu Kivesvaaran retkeilyreitin avajaisista löytyy täältä.
