AJATUKSIA ENNI MUSTONEN: SYRJÄSTÄKATSOJAN TARINOITA -KIRJASARJAN ALKUPÄÄN KIRJOISTA

Selailin tässä heinäkuun alussa mökillä pokkareita ja käteeni osui Enni Mustosen Lapsenpiika. Olen saanut sen joskus äidiltä joululahjaksi ja mietin, että kun ei muutakaan lukemista ole, voisin tutustua siihen. Olen kuullut kirjagramin puolella paljon hyvää Mustosen Syrjästäkatsojan tarinoita -kirjasarjasta mutta epäilin vähän, innostuisinko itse siitä.

Enni Mustonen ja Syrjästäkatsojan tarinoita.

Teksti imaisi kuitenkin nopeasti mukaansa ja, kun bongasin kyläilyreissulla Satun kirjahyllystä sarjan ensimmäisen osan, Paimentyttö, jätin Lapsenpiika -kirjan kesken ja tartuin tarinan aloitukseen. Luinkin kirjoja joka välissä, missä vain suinkin ehdin, enkä yhtään ihmettele miksi sarja on niin suosittu. Ida on aivan ihana hahmo, ja hänen lämminhenkinen ja työteliäs suhtautuminen asioihin on niin mutkatonta. Isosiskoni kertoi kuunnelleensa sarjan äänikirjana ja myös pitäneensä siitä kovasti. Minä hurahdin myös sarjaan niin paljon, että kun sai luettua nämä kaksi ensimmäistä, bongasin sarjan jatko-osia kirjakaupassa enkä voinut olla ostamatta niitä, sillä osa kuului pokkaritarjoukseen. Olen nyt lukenut kolme ensimmäistä kirjaa. Neljäs pitää vielä jahdata jostain niin pääsen jatkamaan tarinaa.

Enni Mustonen Paimentyttö.

Näin kirjoittajana tietysti mietin, mikä kirjoissa oikein viehättää? Niissähän kuvataan aivan arkista elämää 1900-luvun taitteessa. Ida on köyhä orpotyttö, joka elää tunnettujen suomalaisten talouksissa. Paimentyttö -kirjassa hän on ensin karjapiikana ja myöhemmin sisäpiikana Z. Topeliuksen vanhuusvuosien kotipaikassa Björkuddenissa. Lapsenpiika -kirjassa hän on taas Jean Sibeliuksen perheessä lapsenvahtina. Emännöitsijässä hän häärää Albert Edelfeltin ateljeessa ja pitää huolta hänen vieraistaan.

Enni Mustonen Lapsenpiika.

En ole mitenkään suuresti kiinnostunut kulttuurista, mutta on todella mielenkiintoista, kuinka kirjoissa eletään näiden tunnettujen suomalaisten kodeissa ja samalla saa tietää millaisia he ovat olleet. Kirjat ovat käyttäneet lähteenään mm. heidän kirjeenvaihtoa läheisten kanssa ja monesta on kirjoitettu elämänkertoja. Satusetänä tunnettu Z. Topelius ei pitänyt siitä, että ihmiset istuttivat lapsia hänen syliinsä. J. Sibelius eli Janne-herra oli kova viftaamaan, eli hän kävi usein juhlimassa ja oli mieltynyt kalliisiin vaatteisiin ja sikareihin. Niinpä hänen perheensä elikin rahapulassa. A. Edelfelt puolestaan oli melkoinen naistenmies ja hänen ateljeessaan oli herrojen juhlia, joissa viinipullot tyhjenivät ja sen ajan merkkihenkilöt makasivat pitkin pituuttaan lattioilla.  

Minusta kirjojen vanhanaikaiset sanat ovat aivan ihastuttavia. Tampuuri, klosetti, stoptuuki ja monet muut. On mielenkiintoista, millaisia sanoja entisaikaan on käytetty. Kirjoissa on myös välillä muutamia lauseita ruotsiksi, koska herrasväki puhui siihen maailmanaikaan ruotsia. Ne sopivat myös hienosti ajan henkeen.

Enni Mustonen Lapsenpiika.

Siihen kiinnitin huomiota, että kirjoissa ei juuri kuvailla hahmoja. Sanotaan vain, että mamselli, rouva, sisäpiika jne. Myöskään Idaa ei alussa kuvailla, hänestä tietää vain iän. Mutta ei tämä haittaa lukukokemusta. Mielessä näkee vain vanhat huvilat, rengit, piiat ja herrasväen. Heidät osaa kuvitella ilman kuvailujakin.

Henkilönä Ida on ihastuttava. Hän on kiltti, ahkera, hyväsydäminen ja vaikka hän on kokenut kovia, hän ei ole katkera vaan arvostaa ystävällisiä ihmisiä ympärillään ja on kiitollinen. Toki hänelläkin on välillä alhaisia ajatuksia, kuten kaikilla on mutta ilkeimpiä niistä hän katuu nopeasti. Idan ajatuksen juoksua on mukava lukea ja hänen positiivinen ajattelu ja suhtautuminen asioihin on virkistävää.

Nykyaikana tuntuu, että kaikilla pitäisi olla kaikkea ja minkään vuoksi ei pitäisi joutua näkemään vaivaa. Näissä kirjoissa minä pidän siitä asenteesta, että asioista ei valiteta turhaan ja ahkeruudella pärjää. Kirjat myös muistuttavat, kuinka reilu sata vuotta sitten lapsikuolleisuus oli paljon yleisempää eikä surullisilta kohtaloilta näissäkään kirjoissa säästytä. Äitinä sydän särkyy niiden pienten puolesta, ja muistaa kyllä olla onnellinen tästä nyky-Suomen terveydenhoitojärjestelmästä. Tuohon aikaan santarmit partioivat vielä Helsingissä ja herrat virittelivät puheita itsenäisestä Suomesta mutta osa heistä joutui karkotetuksi. Elämä oli silloin kovin erilaista.

Kirjat on kirjoitettu niin, että Ida kertoo tapahtumia lukijalle. Niissä on hyvin vähän dialogia ja tapahtumat  kerrotaan läpi. Kirjoitustyyli on hyvin sopiva tämän henkisiin kirjoihin ja tuntuu, kuin joku kertoisi sinulle elämästään – kuinka asiat menivät.

Enni Mustonen ja Syrjästäkatsojan tarinoita.

Jos mietin kirjoja peilaten niitä Niina Within dekkarivinkkeihin, niin sanoisin näin:

Kirjojen juonenkaari on hyvin mietitty. Idan oleskelu taiteilijan taloudessa ja syyt miksi hän vaihtaa seuraavaan palveluspaikkaan ovat hyvin luonnollisia ja loogisia. Hahmona Ida on samaistuttava, hänelle toivoo hyvää ja hänestä pitää. Vaikka kirjoissa eletäänkin hyvin tavallista elämää, niiden jännitteenä kuitenkin on halu tietää, kuinka Ida pärjää. Löytääkö hän sulhasehdokasta, minne talouteen hän seuraavaksi menee (en ole halunnut lukea seuraavista kirjoista etukäteen), mitä tapahtuu, kun hän joutuu lähtemään.

Suosittelen tätä kirjasarjaa aivan kaikille. Sen parissa viihtyy hyvin, ja kirjat ovat kepoisia ja hyväntuulisia luettavia, vaikka niissä välillä on raskaitakin asioita.

– Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: