AJATUKSIA THRONE OF GLASS -KIRJASARJASTA

Throne of Glass on Sarah J. Maasin (s. 1986) luoma fantasiakirjasarja, jossa seurataan salamurhaaja Celaena Sardothien tarinaa. Aloitin sarjan lukemisen aika epätavallisesti suoraan kolmannesta kirjasta, sillä kaksi ensimmäistä eivät olleet saatavilla, enkä jaksanut odottaa niitä, joten aloitin sitten käsillä olleesta kolmannesta osasta. Tuntui että kirja lähti liikkeelle aika hitaasti ja ensimmäisen sadan sivun aikana en ollut kovinkaan vakuuttunut sen vetävyydestä. Tarinaa kerrottiin Celeanan lisäksi myös muiden hahmojen näkökulmasta, ja tuntui että he kaikki vihasivat itseään ja pitivät itseään hirviöinä, jotka olivat tappaneet viattomia ihmisiä. Samalla paljasteltiin tietysti ensimmäisten kirjojen tapahtumia ja olin nopeasti sitä mieltä, että ihan hyvä etten ollut lukenut niitä, sillä niissä vaikutti olevan vain kammottavia tapahtumia.

Sarah J. Maas Throne of Glass -kirjasarja.

Kolmas kirja parani kuitenkin loppua kohti ja pidin lopulta kirjasta niin paljon, että päätin lukea neljännenkin osan. Kirjagramissa törmäsin siihen, että osa oli lopettanut tämän sarjan juuri kolmanteen kirjaan, koska kokivat kirjojen toistavan itseään. Että suurin osa tarinasta on tyhjää höttöä ja lopussa on sitten tapahtumia. Kun mietin, mitä tässä kolmannessa osassa tapahtui kirjan alkupuoliskon aikana, aika olemattomia muistikuvia siitä on. Eli ymmärrän tämän kritiikin, vaikka en kahta ensimmäistä osaa ole lukenutkaan.

Neljännen kirja alussa sen sijaan oli heti tapahtumia ja tuntuu että se oli paljon vetävämpi kuin kolmas kirja ja viihdyin sen parissa hyvin. Nyt kirjojen raakuuteen ja väkivaltaiseen kuvaukseen oli jo tottunut. En yleensä pidä mistään kovin väkivaltaisesta mutta tässä siihen jotenkin turtui eikä sillä kuitenkaan turhaan mässäilty, joten se oli ihan ok. Pidin neljännestä kirjasta enemmän kuin kolmannesta. Siinä oli koko kirjan ajan jännittäviä tapahtumia ja myös ripaus romantiikkaa, joka tuollaisen kauheuden keskellä oli vetoavaa.

Sarah J. Maas Throne of Glass -kirjasarja, Tulen perillinen.

Koukutin itseni tarinaan niin, että jatkoin suoraan viidenteen kirjaan, kun sain neljännen loppuun. Se oli myös täynnä tapahtumia ja jännittäviä tilanteita ja täytyy sanoa, että Maas osaa kirjoittaa niin että hahmojen puolesta saa pelätä. Celaenan lisäksi tarinassa on monta keskeistä hahmoa, ja hän on taitavasti punonut yhteen sen, kuinka heidän tarinat liittyvät pääjuoneen.

Viides kirja päättyi melkoisen jännittävää paikaan ja kuudennen osan suomennettu versio ilmestyy Gummerukselta nyt maaliskuussa, joten melko varmasti päädyn tilaamaan sen jossain vaiheessa. Viimeisen osan joudun todennäköisesti lukemaan englanniksi, sillä se ilmestyisi suomeksi vasta ensi vuonna ja en usko, että jaksan odottaa niin pitkään saadakseni selville kuinka tämä sarja päättyy.

Sarah J. Maas Throne of Glass -kirjasarja, Varjojen kuningatar.

Miksi kirjat veivät mukanaan?

Kirjasarjassa on monenlaisia hahmoja. Aluksi monet vaikuttivat aika karmivilta; he olivat tehneet kamalia tekoja eivätkä katuneet niitä, mutta kirjojen edetessä he kuitenkin paljastuivat varsin inhimillisiksi hahmoiksi, jotka kykenivät tuntemaan normaaleja tunteita. Lopulta olin sitä mieltä, että vaikka on tehnyt karmivia tekoja, voi olla myös sympaattinen hahmo. Kirjasarjan hahmokategoria on hyvin laaja ja tarina etenee mukavasti heidän näkökulmasta, ja on tavallaan mukava päästä niin erilaisten hahmojen pään sisälle.

Pidän myös Maasin hahmojen ja paikkojen nimistä. Ne ovat kauniita ja sopivat hänen luomaan maailmaan. Celaena, hänen syntyperäinen nimensä Aelin, hänen serkkunsa puolihaltija Aedeon, haltijaprinssi Rowan, itse pahuus Erawan, teräshammasnoita Manon, Celeanen serkku Elide ja monet muut. Kirjojen paikkoja on mm. Celaenen kotikaupunki Rifthold, kauniin kuuloinen Anielle, karmiva Morach, Adarlan ja Terrasen.

Sarah J. Maas Throne of Glass -kirjasarja.

Kirjan hahmojen nimillä on merkitystä siihen, millaisiksi heidät kuvittelee. Voin sanoa, että minua ihmetyttää esimerkiksi Jessica Townsend Nevermoor-kirjasarjassa se, miten huonon kuuloisia hahmojen nimiä siinä on. Päähenkilö on Morrigan korppi, joka on siis tyttö, vaikka aluksi luulin häntä pojaksi. Myöskään Jupiter Pohjoinen ei herätä minussa kovinkaan suurta innostusta. Kun on lukenut sarjasta kirja-arvioita, monessa on herättänyt närästystä suomennukset nimistä Rowan, joka on käännetty Pihlajaksi ja Shephard, joka käännetty Paimeneksi. Ymmärrän tämän hyvin, sillä ne eivät ole kovinkaan raflaavan kuuloisia nimiä.

Sarah J. Maasin kirjoitustyylistä voisin mainita, että näissä kirjoissa kappaleet olivat lyhyitä ja kertoja vaihtui usein, mikä tavallaan piti lukijan valppaana. Hän kuvailee ympäristöä ja tapahtumia yksityiskohtaisesti, jonka vuoksi kirjat ovat yli 700-sivuisia tiiliskiviä, mutta se ei haittaa, sillä kirjat eivät ole puuduttavia.

Sarah J. Maas Throne of Glass -kirjasarja, Taistelun myrskyt.

Maas on rakentanut jokaiselle hahmolle historian ja taustatarinan, jolloin he tuntuivat todellisilta ja heidän tekojaan pystyi ymmärtää tämän historian kautta. Tämä sai myös karmivat hahmot vaikuttamaan inhimillisiltä. Monet kirjojen hahmoista olivat häikäisevän kauniita tai komeita, kuten YA-kirjoissa tuppaa olemaan, mutta minun lukukokemusta se ei häirinnyt. Kirjoissa oli kaiken väkivallan lisäksi viritelty monenmoista suhdedraamaa ja romantiikkaa, ja minuun se kyllä upposi.

Sarah J. Maas Throne of Glass -kirjasarja, Varjojen kuningatar.

Jos et ole lukenut tätä sarjaa, suosittelen sitä kyllä fantasiakirjallisuuden ystävälle. Tämä lasketaan YA-kirjallisuuteen ja esimerkiksi Adlibriksessä kirjasarjan ikäkategoriaksi on laitettu 12–15 vuotta. Nämä kuitenkin sisältävät hyvinkin raakaa väkivaltaa ja yksityiskohtaisia seksikohtauksia, joten minä kyllä suosittelisin näitä hieman varttuneemmalle lukijalle, ainakin yläasteikäiselle ja siitä ylöspäin. Ensimmäiset kirjat ovat kai hieman puuduttavia ja minä olen tyytyväinen, että aloitin sarjan vasta kolmannesta osasta. Näiden kirjojen parissa viihtyi hyvin ja tarina imaisi mukaansa.

– Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: