KIRJAN TAPAHTUMAYMPÄRISTÖN VAIKUTUS LUKUKOKEMUKSEEN: ESIMERKKINÄ TIMO PARVELAN SAMMON VARTIJAT -KIRJASARJA

Olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea Timo Parvelan Sammon vartijat -kirjasarjan. Vaikka kirja on suunnattu nuorille lukijoille, minua kiinnosti kalevalainen mytologia, jota kirjasarjaan on sen esittelyn mukaan punottu. Lisäksi kirjasarja on ollut suosittu lukijoiden keskuudessa enkä ole aiemmin lukenut Parvelan tuotantoa, joten halusin nähdä millaisesta kirjasarjasta oli kysymys.

Pidin kovasti Parvelan kirjoitustyylistä. Päähenkilöt olivat hauskoja, dialogit nasevia ja tarina lähti heti vauhdikkaasti käyntiin. Kirjat olivat sopivan mittaisia ja mukavia lukupaloja kesäiltoina, kun lasten nukahdettua oli hetki omaa laatuaikaa. Parvela oli selvästi tehnyt valtavan työn kalevalaisten vaikutteiden ujuttamisessa kirjaan ja tulipa sitä lukiessa tutuksi myös kalevalainen runous, joten tunsin teokset ihan yleissivistäviksi. Itse Kalevalahan minulla on vielä lukematta mutta Parvelalle se on varmasti tuon kirjaprojektin jälkeen tuttu opus.

Kirjasarjaa lukiessa mietin kuitenkin sitä, että tarinan tapahtumaympäristöt eivät olleet ihan minun mieleeni ja se vaikutti varmaankin siihen, etten aivan heittäytynyt kirjasarjan vietäväksi. Kirjassa ollaan maan alla kaivoksissa, Manalassa ja loppupuolella myös urbaanimmassa ympäristössä, jossa jo perustarpeiden täyttäminen on käynyt haastavaksi. Huomaan olevani lukijana sellainen, ettei tämänkaltainen ympäristö sykähdytä minua vaan jotenkin etäännyttää tarinasta.

Epäilen että luolastoinhoni on peruja Taru sormusten herrasta, jossa inhoan niitä lukuja, joissa Frodo ja Sam kulkevat Mordorin luolastossa, jossa on vieläpä ällöttävä jättihämähäkki vaanimassa kannoilla. Yleensä lukiessani kirjaa uudelleen hyppään ne kohdat yli. Myöskin Harry Potterissa pidän vähiten kuudennen kirjan lopusta, jossa Harry ja Dumbledore ovat maanalaisessa valtavan kokoisessa luolassa. En myöskään pidä Indiana Jones ja Tuomion temppeli elokuvassa lopun luolakohtauksesta.

Tämä minun inhoni maanalaisia luolaseikkailuja kohtaan on vaikuttanut myös meidän kirjoittamiseemme: yhdessä loppupuolen kirjassa Sanna oli kirjoittanut erään juonen kannalta tärkeän asian tapahtumaan luolastossa, mutta minä pyysin häntä vaihtamaan tapahtumapaikkaa, sillä minun oli vaikea nauttia kirjoittamisesta tunkkaisessa ympäristössä.

Parvelan kirjassa minun lempikohtiani olivat ne tapahtumat, joissa päähenkilöt olivat metsässä tai pohjoisen hirsikylässä. Niissä hetkissä oli tiettyä ilmaa ja raikkautta ja pidin siitä, miten tarina eteni. Kirjasarjan luettuani mietinkin, olisinko pitänyt siitä vielä enemmän, jos se olisi tapahtunut vähän erilaisessa ympäristössä? Todennäköisesti.

Tämä sai minut miettimään sitä, miten kirjaa kirjoittaessa kannattaa kiinnittää huomiota myös kohtausten tapahtumaympäristöön ja mitä se viestii lukijalle. Minä koen maan alla tapahtuvat kohtaukset raskaslukuisina kuten myös kohtaukset, joissa perustarpeista on pulaa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tapahtumaympäristö luo tehokkaasti tuntemuksia, joita voi hyödyntää tarinan kannalta. Saada aikaan esimerkiksi raskastempoisampia tai kepoisia kohtauksia.

Vaikka Parvelan kirjojen tapahtumaympäristö ei aina ollut mieleeni, voin kuitenkin suositella kirjoja luettavaksi ihan jo niiden kalevalaisen mytologian takia. Kirjasarjan ensimmäinen kirja Tuliterä on ilmestynyt 2007 ja sarja on ollut sen verran suosittu että 2019 trilogiasta on ilmestynyt juhlapainos.

Lukemisiin!

-Satu

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: