KIRJOJEN LUKUINTOA JA KIRJOITTAMISTA

Minulla on ollut nyt joulu- ja tammikuun aikana hyvä lukuvire päällä ja olen lukenut usean eri kirjoittajan kirjoja, erityisesti olen suosinut kotimaista ya:ta. On ollut mielenkiintoista kiinnittää huomiota siihen, kuinka kukin kirjailija on päätynyt tarinaansa kertomaan.

Siiri Enoranta, Kesämyrsky.

Osassa kirjoissa luvut ovat hyvinkin pitkiä, jopa kymmeniä sivuja kun taas toisissa ne voivat olla vain sivun mittaisia. On kiinnostavaa, kuinka lauseet on rakennettu. Ovatko ne pitkiä ja kuvailevia vai lyhyitä ja tarkkaan harkittuja. Kuinka paljon kirjailija käyttää aikaa tapahtumaympäristön kuvaamiseen, kuinka hän sen tekee. Nämä vaikuttavat todella paljon siihen tunnelmaan joka lukijalle tulee.

Briitta Hepo-oja, Suomea lohikäärmeille.

Mietin myös paljon sitä miltä hahmot tuntuvat. Mistä heissä pidän. Ovatko he uskottavia. Käyttäytyvätkö he loogisesti. Ja erityisesti mietin sitä, kun jokin hahmo tuntuu hyvältä, että mistä se johtuu. Miksi lukijana pidän hänestä.

Salla SImukka, Valkea kuin lumi.

Joissain kirjoissa on vain yksi päähenkilö, jonka kautta tarina etenee. Suurimmassa osassa, joita olen nyt lukenut, henkilöitä on ollut useampia. En osaa sanoa kummasta vaihtoehdosta pidän enemmän, sillä molemmissa on puolensa. Kun on useampi kertoja, luku on helppo päättää jännittävään kohtaan ja jatkaa tarinaa seuraavan hahmon kautta, jolloin lukija jää selaamaan sivuja kiireellä päästäkseen selville mitä sitten tapahtuu.

Elina Pitkäkangas, Hukan perimät.

Sen on myös huomannut, että dialogien määrä vaihtelee suuresti. Osa kirjoittaa tarinaa enemmän kertoen, jolloin dialogia on vähän. Tuntuu että kotimaisissa kirjoissa juuri tämä on suositumpi tapa, mutta tämä minun otanta on hyvin suppea ja voin hyvin olla väärässäkin.

Elina Rouhiainen, Susuíraja, Kesytön.

Sarah J. Maasin kirjoja lukiessa kiinnitin huomiota siihen, että dialogien entteröinnillä on väliä lukijan ymmärryksen kanssa. Esim. Harry Potter -kirjoissa dialogit on selkeästi jaoteltu niin että kunkin hahmon sanoma alkaa aina omalta riviltä. Maasin tekstissä taas dialogia oli välillä kerronnan sisässä ja kun luki nopeasti, oli joskus vaikea hahmottaa kuka sen sanoi.

Sarah J. Maas, Tulen perillinen.

Minusta on myös hauska kirjata ylös esiin nousevia sanoja, jotka eivät vielä ole meidän listassa. Erilaiset ja kiinnostavat sanat pitävät lukijan tarkkaavaisena, mutta niitä ei saa olla liian usein tai tekstistä tulee vaikean oloista.

Tammikuu on yleensä minulle parasta kirjoitusaikaa ja tuon lukuputken jälkeen on nyt kiva kirjoittaa omaa tarinaa. Muiden teksteistä saa aina inspiraatiota ja ajatuksia omaan tekemiseen!

Kirjoittaminen on kivaa.

Kun itse kirjoittaa, huomaa miettivänsä paljon laajemmin kuinka tilanteita kuvata ja kohtausta kertoa eteenpäin.

Lukemisen huono puoli on vain se, että kaikki siihen käytetty aika on pois kirjoittamisesta, johon muutenkin on liian vähän aikaa. Kaiken lisäksi onnistuin vielä koukuttamaan itseni tuohon Maasin Throne of Glass -sarjaan ja luin sitä myös aamulla, vaikka oli tarkoitus kirjoittaa. Onneksi sain sarjan tältä erää loppuun, joten aion visusti olla aloittamatta uutta luku-urakkaa, että voin keskittyä kirjoittamiseen.

Sarah J. Maas, Varjojen kuningatar.

Mukavia luku- ja kirjoitushetkiä kaikille!

-Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: