KUINKA RASKAUS ON VAIKUTTANUT KIRJOITTAMISEEN

Minun raskaus alkaa olla loppusuoralla ja olen tässä miettinyt, millainen kirjoitusvireeni on ollut nyt raskausaikana. Tämä kesä on mennyt hyvin ja olemme Satun kanssa iloinneet siitä, kuinka hyvin ensimmäisen kirjan editointi on sujunut. Emme yleesä ole saaneet kesällä juurikaan kirjoitusjuttuja eteenpäin, mutta tänä kesänä ne ovat sujuneet varsin mallikkaasti.

Raskaana raakatekstin kirjoittaminen ei suju.

Talvi taas oli minulla nihkeää kirjoitusrintamalla, vaikka yleensä se on minun parasta kirjoitusaikaa. En saanut kuudetta kirjaa etenemään juuri ollenkaan! Ongelma oli uuden tekstin tuottamisessa – se oli todella vaikeaa. Lisäksi olin alkuraskaudesta normaalia väsyneempi ja nukuin aina kuuteen, vaikka monesti talviaikaan nautin siitä, kun herään neljän aikaan juomaan kahvia ja kirjoittamaan. Saan siinä pitää oman rauhallisen kirjoitushetkeni, jolloin uuden tekstin tuottaminen sujuu minulla parhaiten. Viime talvena noita hetkiä ei juurikaan ollut.

Raskaus ja kirjan kirjoittaminen.

Onneksi sentään editointi on sujunut ja blogitekstien kirjoittaminen myös. Eli ongelma on lähinnä kuudennen kirjan raakaversion kirjoittamisesssa. Jostain syystä juurikin tuo uuden tekstin tuottaminen sujuu minulla parhaiten aamun tunteina, muita kirjotusjuttuja pystyn sitten tekemään päivällä tai illasta. Olisi hauska kuulla onko kenelläkään muulla tällaista ajallisesti valikoivaa kirjotuskykyä?

Raskaus ja kirjan kirjoittaminen.

Odotan jo sitä, että äitiysloma alkaisi ja toivon että saisin myös kirjoitusintoni takaisin. Haluaisimme nimittäin saada kuudennen kirjan raakaversion kirjoitettua loppuun ennen kuin laitamme ensimmäistä kirjaa kustantamokierrokselle. Se alkaakin olla jo hyvällä mallilla mutta katsotaan milloin Satu malttaa lopettaa sen hinkkaamisen…

Raskaus ja kirjoittaminen.

Keskikesän runsaus alkaa pian taittua loppukesän kuihtuvaan kauneuteen.  Odotan kyllä jo syksyn pimentyviä aamuja, hyvin nukkuvaa vauvaa ja sitä, että saisin hörppiä aamukahvia kirjoitusjuttujen parissa kaikessa rauhassa. Aika näyttää miten realistinen tämä toive on.

Antoisia kirjoitushetkiä kaikille!

– Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: