MILLAINEN ON HYVÄ DEKKARI?

Sain ainakin yhden kesälukemiseni ruksittua listalta, kun luin Camilla Greben Lemmikki-dekkarin. Suunnittelin alkukesästä, että minun pitäisi lukea enemmän dekkareita ja kiinnittää niissä huomiota siihen kuinka jännitystä rakennetaan ja pidetään yllä. Dekkarin kannessa komeili Ruotsin paras rikosromaani 2017 ja PARAS pohjoismainen rikosromaani 2018, joten ne vaikuttivat kaupan hyllyllä tämän kirjan ostopäätökseen.

Dekkari, Camilla Grebe Lemmikki.

Minulla ei ollut mitään ennakko-odotuksia, kun aloitin kirjan. Luen yleensäkin rikosdekkareita todella vähän. Alkukesästä yritin lukea yhtä mökillä, mutta se oli niin puiseva, että jätin sen suosiolla kesken. Liian paljon politiikkaa minun makuuni. Sitä ennen en edes muista minkä olisin lukenut? Ehkä Jo Nesbøn Lumiukon monta vuotta sitten. Se oli muuten hyvä, jos joku miettii sen lukemista!

Millainen on hyvä dekkari kirjakuva.

Mutta palataanpa tähän Lemmikkiin. Vielä ei tule juonipaljastuksia vaan yleistä höpinää, varoittelen sitten kun alan pohtia juonikuvioita! Kirjassa tarinaa kerrottiin minä-muodossa kahden henkilön silmin: pikkupaikkakunnan teinipojan Jaken ja tapahtumia tutkivan poliisin Malinin. Jake tykkää pukeutua tyttöjen vaatteisiin ja pitää itseään outona. Malin taas on lähtöisin tapahtumien paikkakunnalta mutta pyrkii unohtamaan siteensä koko paikkaan. Kirjassa käsitellään Suomeakin koskettavia aiheita: pienten kylien rappiota, kun nuoret muuttavat töiden perässä muualle, ja muukalaisvastaisuutta, kun vastaanottokeskuksen pakolaiset saavat rahaa tekemättä mitään, kun taas kyläläiset on jätetty oman onnensa nojaan.

Edellä mainittujen hahmojen lisäksi kirjassa esiintyi sivuhenkilönä vanha tutkijanainen, Hanne, jonka muisti oli heikentynyt niin, ettei hän voinut tehdä työtään ilman muistiinpanokirjaa, josta hän luki edellisten päivien tapahtumia. Hänen ajatustensa kuvaus oli aika raadollinen muistutus siitä, mikä voi odottaa ketä vain meistä tulevaisuudessa, jos muistisairaus yllättää.

Dekkari, Camilla Grebe Lemmikki.

Malin on koko elämänsä pyrkinyt pääsemään pois kotipaikkakunnaltaan ja pitää sitä ummehtuneena tuppukylänä, jonne vain aikaansaamattomat juopot ja luuserit ovat jääneet asumaan. Jake ei myöskään arvosta kotipaikkakuntaansa vaan kokee sen masentavaksi ja ahtaaksi peräkyläksi. Nämä ovat ajatuksia mitä varmasti moni liittää pieniin paikkakuntiin, ja juuri teini-ikäisenä sitä kaipaisi elämäänsä jotain suurempaa.

Kirja herätti muistelemaan omaa suhtautumista kotikaupunkiini Kuhmoon. Silloin nuorena sieltä halusi vain pois, koska kaupunki tuntui niin pieneltä, mutta nykyisin taas haaveilen siitä, että joku päivä mekin palaisimme Kainuuseen. Enkä todellakaan ajattele, että kotiseuduille jäävät olisivat jotenkin saamattomia, vaan minusta on hienoa, jos myös nuoret haluavat asuttaa näitä pieniä autioituvia kyliä ja löytää tavan pärjätä siellä. Toivon kovasti, että nämä koronan tuomat etätyökäytännöt jatkuisivat ja osa töistä voitaisi tulevaisuudessa tehdä etänä. Se avaisi meille kaikille paljon uusia mahdollisuuksia.

Myös se, kun Jake tykkäsi pukeutua äitinsä ja siskonsa vaatteisiin, ja tunsi itsensä sairaaksi sen takia, herätti ajatuksia ja sai miettimään, että kuinkahan moni tuntee noin? Häpeää omia mieltymyksiään ja joutuu kiusatuksi sen takia, että on erilainen kuin muut. Onneksi tämä maailma on ainakin länsimaissa menossa suvaitsevampaan suuntaan.

Millainen on hyvä dekkari kirjakuva.

Kirja tuo esille myös sitä, kuinka ymmärrettävää pienen paikkakunnan harmistus on, kun pakolaisia tuetaan ja autetaan, mutta kylän autioitumiseen ei puututa. Muiden ymmärtämiseen ja empatiaan riittää harvoin eväitä, jos itse kokee joutuneensa väärinkohdelluksi. Kirjassa myös muistutetaan, että nämä pakolaiset ovat kokeneet kovia: sotaa, kurjuutta, nälkää, hyväksikäyttöä. Kuinka moni täällä pohjoismaissa edes osaa kuvitella hirveyksiä, joita tapahtuu tälläkin hetkellä maissa, joista pakolaiset tulevat?

Se, että tarinaa kerrottiin kahden henkilön silmin, on minusta hyvin toimiva ratkaisu. Kappaleen voi päättää juuri siihen, kun jotain on paljastumassa ja lukija jää huutamaan päänsä sisällä, että mitä seuraavaksi tapahtuu ja ahmii toisen kertojan kappaletta eteenpäin vain huomatakseen, että sekin päättyy jännittävään kohtaa. Eli tämä on hyvin näppärä tapa pitää jännitystä yllä!

Nyt tulee sitten pari pohdintaa juonesta, eli hyppää seuraavaan Yhteenvetoa -kappaleeseen, jos et halua lukea!

Dekkari, Camilla Grebe Lemmikki.

Tapahtumat olivat yleisesti uskottavia, mutta lopussa en aivan ymmärtänyt paria kohtaa. Jake hoksasi vanhan tutkijan Hannen muistiinpanojen avulla missä talossa syyllinen asui mutta sen sijaan, että hän olisi ilmoittanut tästä poliiseille, hän itse meni taloon etsimään… mitä? En oikein ymmärtänyt, mitä hän kuvitteli löytävänsä sieltä, eikä hintelästä teinipojasta olisi kovin suurta vastusta kirjan syylliselle. Eli tästä tuli tunne, että tehtiin näin vain jännityksen vuoksi.

Toinen epäuskottava juttu oli se, että syyllinen haki Hannen, joka siis tiesi tapahtumista vaikkei muistanutkaan niitä. He tarpoivat yhdessä lumisessa metsässä paikkaan, jossa muutkin tapahtumat olivat sattuneet. Miksi? Lumeen jää jäljet, joista näkee, että paikalla on ollut useampi ihminen. Eli  mielestäni tuo ei ollut ainakaan toimiva ratkaisu siihen, että lavastaisi muistisairaan itsemurhan. Jos hänestä halusi eroon, eikö olisi ollut helpompi pyytää häntä nousemaan autoon tai vaikka hoitaa tilanne lähimetsässä/talon portailla. Se, että piti rämpiä metsässä, ja kivuta dramaattisesti kalliolle, josta tietenkin joku tippui, tuntui vähän draaman tavoittelulta.

Mutta nämä olivat pieniä juttuja, eivätkä häirinneet pahasti lukukokemusta. Kirja oli kaiken kaikkiaan hyvä kokonaisuus, jossa juoni, motiivit ja tapahtumat oli rakennettu hienosti.

Millainen on hyvä dekkari kirjakuva.

Yhteenvetoa

Millainen on hyvä dekkari? Kannattaa käydä lukemassa Myllylahden kustannuspäällikön Niina Within vinkit dekkareiden kirjoittajille. Sanoisin, että tämä dekkari oli hyvä, koska tässä riitti koko ajan jännitystä, sillä näkökulman vaihtaminen toiseen kertojaan mahdollisti sen, että asioita oli helppo jättää roikkumaan. Tapahtumien lisäksi tässä tuotiin lukijalle ajateltavaa liittyen pakolaisuuteen, syrjäseutujen ihmisiin, erilaisia mieltymyksiä omaaviin ja muistisairaisiin. Näitä ei kuitenkaan korostettu tai yritetty saarnata lukijalle mitään, vaan ne olivat luonnollinen osa tarinaa.

Dekkari, Camilla Grebe Lemmikki.

Lemmikki oli myös siitä mukava kirja, ettei siinä ollut turhaa väkivaltaa tai raakuutta. Luin kerran dekkarin, jossa oli lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä, ja siitä tuli aivan kamala olo. Tässä ei onneksi ollut mitään sellaista. Tapahtumat olivat myös suurelta osin uskottavia ja loogisia. Henkilöhahmot olivat samaistuttavia, heille toivoi hyvää ja heidän puolesta sai välillä pelätä. 

Eli hyvä dekkari pähkinänkuoressa: Paljon jännitystä ja kutkuttavaan kohtaan jääviä kappaleita, ajatuksia herättäviä sivuteemoja sekä samaistuttavia hahmoja.

Olisiko sinulla vielä jotain lisättävää näihin päätelmiin?

– Sanna  

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: