MISTÄ KAAMOSKUU JA KIVIPIHLAJA -KIRJASARJA SAI ALKUNSA?

Kirjoitamme Satun kanssa kuusiosaista Kaamoskuu ja kivipihlaja -kirjasarjaa ja ajattelin, että voisin näin aluksi kertoa, kuinka tämä meidän kirjamaailman seikkailu oikein sai alkunsa?

Kaikki alkoi oikeastaan syksyllä 2014, kun Satu keksi kirjoittaa muutamia omia lauluja. Minä tietysti innostuin niistä ja yllättäen keksin myös aivan omia kappaleita. Niiden aiheena oli talvi, pakkanen, tietysti rakkaus ja pettymykset, mutta myös Sonata Arctican innoittama sudet ja Nightwish-tyyliset taruolennot.

Kirjasarjan kirjoittaminen

Olimme aivan innoissamme lauluistamme ja yksi päivä joululomalla aloin hahmotella millainen meidän ensilevyn kansi voisi olla (koska sehän on todella oleellista tuossa vaiheessa…). Piirsin kaksi eksynyttä kulkijaa järvelle, jota ympäröi synkkä metsä. Taivaalla loistivat tähdet ja täysikuu, ja synkän metsän kätköissä valkoiset sudet vaanivat harhailijoita. Metsän takana kohosi linnoitus korkean tunturin huipulla.

Siitä kuvasta alkoikin hahmottua kokonainen tarina, jossa eksyneet kulkijat, valkoiset sudet ja taruolennot punoutuivat yhteen jännittäväksi seikkailuksi.

Kirjasarjan kirjoittaminen

Ajatuksissani tarinasta muodostui – ei vain yksi kirja – vaan kokonainen trilogia. Hahmottelin siitä parin sivun mittaisen luonnoksen ennen kuin soitin Satulle ja kerroin, että meidän pitää kirjoittaa kirjasarja meidän laulujen taikamaailmasta. Hän kuulosti aluksi vähän epäilevältä mutta innostui onneksi, kun sain ideani selitettyä! Puhelun jälkeen istuin tietokoneen ääreen ja aloin naputtamaan ensimmäistä luonnosta.

Vuosi 2015 alkoikin uudenlaisissa merkeissä, kun istua nökötin tietokoneen ääressä tuntikausia. Aamut alkoivat kirjoittaen ja tuntui, että tarina vain pulppusi jostain mieleni sopukoista ja sivuja syntyi kymmenittäin joka päivä. Ensimmäinen kirjaluonnos valmistui vain kahdessa viikossa! Seuraavaan meni kaksi kuukautta ja kolmatta kirjaa kirjoitin sitten kaksi vuotta.

Kirjasarjan kirjoittaminen

Kirjasarja on alkuperäisestä trilogiasta venynyt nyt kuuden kirjan mittaiseksi kokonaisuudeksi. Tällä hetkellä olen kirjoittamassa viidennen kirjan loppukohtausta. Satu taas on hionut ensimmäistä kirjaa kohta jo viisi vuotta. Siinä onkin oma hermostorakenne ollut koetuksella, kun Satu jää välillä nysväämään jonkin pieneltä tuntuvan yksityiskohdan parissa, ja homma töksähtää siihen viikoiksi.

Onneksi eteenpäin kuitenkin mennään mutta todennäköisesti minä ehdin aloittaa jo kuudennen kirjan kirjoittamisen ennen kuin Satu saa ensimmäisen sille mallille, että voimme suunnitella sen lähettämistä kustantamoihin.  Tämä voi olla vähän optimistinen toive, mutta jospa se olisi jo ensi vuonna…

– Sanna

Jaa tämä postaus:

2 kommenttia artikkeliin ”MISTÄ KAAMOSKUU JA KIVIPIHLAJA -KIRJASARJA SAI ALKUNSA?”

    • Kiitos! Saa vain nähdä milloin sen saa siihen kuntoon, että uskaltaa laittaa sinne 😊Jännityksellä itsekin odotamme!

      Vastaa

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: