Olemme kertoneet jo aiemmin, miten kirjan kirjoittaminen on meille kohtalaisen uusi harrastus. Se into syttyi aivan yllättäen vuoden 2014 lopulla, kun Sanna keksi meidän laulutekstien pohjalta juonen kokonaiselle kirjasarjalle. Sitä ennen olin vain silloin tällöin ajatellut, että olisi kiva kirjoittaa kirja mutta en koskaan ajatellut, että minusta olisi todella kirjoittamaan sellaista. Se tuntui aivan liian suurelta urakalta mutta, kun Sanna sai päähänsä tämän kirjaidean, alkuhämmästyksen jälkeen se tuntuikin maailman luonnollisimmalta ajatukselta; totta kai me kirjoittaisimme kirjan – yhdessä!
Runoja sen sijaan olen kirjoittanut aina. Ihan ala-asteelta asti. Muistan vieläkin, miten niitä saattoi vain pulpahdella mieleen aiheesta, joka kosketti. Yläasteaikaan runoihin purki vaikeita ajatuksia ja kasvukipuja. Yliopistovuodet taas olivat niin täysiä, ettei runojakaan syntynyt pitkään aikaan. Lauluharrastuksen aloittamisen myötä runoilu muuttui, kun tekstien lisäksi tarinaan syntyikin melodia. Oli hauska huomata miten kolmikymppisenä voi löytää itsestään aivan uudenlaisia taitoja!
Nyt lapsiarjessa runoilu on taas saanut uudenlaisia piirteitä, kun jostakin aiheesta päähän saattaa pälkähtää lastenloruja. Niitä on tässä parin vuoden aikana kertynyt parikymmentä ja minulla on ajatuksena että, kun saan loruista ehjän kokonaisuuden, teen niistä Bodissa lorukirjan, jota on sitten kiva katsella yhdessä lasten kanssa. Saa nähdä innostuisinko tarjoamaan sitä myös kustantamoihin? Minulla ei kylläkään ole minkäänlaista käsitystä, minkä verran lasten loruja kustannetaan Suomessa, joten asia vaatii selvittelyä. Kertokaa kommenteissa, jos teillä on tietoa asiasta tai aihe kiinnostaisi!
Tämä loru pulpahti mieleen, kun tirppa alkoi olla kahdeksan kuukauden ikäinen. Se kesä oli ollut helteinen ja usein loppukesästä istuimme iltaisin ulkona viltillä pihlajien varjossa. Tirppa tykkäsi katsella pilviä ja tuulessa havisevia lehtiä. Elokuun illoissa alkoi olla jo ihanasti syksyn tuntua ja metsäinen tuoksu leijui raikkaana lupaillen kesähelteiden loppumista.
– Satu
Ihana loru!💕 Ja voi että kuulostaa mahtavalta tuo kirjan kirjoittaminen! Itsekin olen lapesta asti kirjoitellut milloin runoja, milloin mitäkin tekstejä. Ja lapsuuden suurena haaveena oli tulla isona kirjailijaksi 😊
Kiitos paljon 😍 Runojen kirjoittaminen on kyllä ihan parasta ja se on niin ihana, kun joskus onnistuu saamaan ajatuksensa vangittua juuri oikealla tavalla johonkin runoon 😃 Minä en nuorempana osannut haaveilla kirjailijan ammatista mutta tämän kirjan kirjoittamisen myötä siitä on tullut haaveiltua. Harmi kyllä täällä kotimaassa itsensä elättäminen kirjailijana on aika epätodennäköistä mutta ainahan saa haaveilla 😄