TUTKIJA KIRJOITTAJANA

Olen opiskellut biologiaa Oulun yliopistossa ja nykyiseltä ammatiltani olen projektitutkija. Tutkijan työhön kuuluu paljon käytännön tekemistä eli laboratoriotöitä ja kenttätestejä mutta myös kirjallinen työ on suuressa roolissa: projektiraportit, tieteelliset artikkelit, apuraha- ja hankehakemukset ovat tutkijan tärkeitä kirjallisia tuotoksia.  

Tieteellisen tekstin kirjoittaminen on suoraviivaista, ja esimerkiksi artikkelijulkaisuilla on selvät raamit: esitellään työn tieteellinen perusta, suoritus, työn tulokset ja viimeisenä tulosten perusteella tehtävät johtopäätökset. Näin ollen teksti ei juuri vaadi kaunokirjallisia taitoja, mutta toki hyvän kirjoittajan julkaisu erottuu positiivisesti edukseen.

Muistivihko ja teekuppi.

Onko tutkijan kirjoitusrutiinista sitten hyötyä kaunokirjallisessa kirjoittamisessa? Sanoisin että kyllä ja ei.

Kaikesta kirjoitustaustasta on varmasti hyötyä haaveillessasi kirjan kirjoittamisesta – oli se sitten oman päiväkirjan kirjoittaminen tai runojen rustaus tai se, että työssäsi opit tuottamaan sujuvaa tekstiä ja hallitset pääasiassa oikeinkirjoitussäännöt. Voi olla, että omalla kohdallani se ainakin pienensi kynnystä hypätä tähän kirjasarjaprojektiin, sillä töiden puolesta tiesin kykeneväni hallitsemaan isoja kokonaisuuksia ja tuottamaan siitä sujuvaa kirjallista tekstiä.

Teemuki ja violetti kynä.

Missä sitten tutkijan kirjoitustaustasta ei ole hyötyä?

Kuten jo aiemmin mainitsin, tieteellisen tekstin kirjoittaminen on suoraviivaista eikä siinä kirjoittajan äänellä ole niin suurta merkitystä. Artikkelisi päätulokset ovat mitä ovat, eivätkä ne kaunokirjallisilla koukeroilla muuksi muutu. Näin ollen sanoisin, että tieteellisten tekstien kirjoittaminen ei ole auttanut minua kertojan äänen löytämisessä, vaan olen löytänyt oman kaunokirjallisen kirjoitustyylini sitkeällä harjoittelulla.

Lehdin koristeltu muistivihko.

Ja sitkeyttä tutkijalta löytyy! Välillä tuntuu kuin työni olisi yhtä pään hakkaamista seinään – yhdestä ongelmasta seuraavaan ongelmaan. Yksi askel eteen ja kaksi taakse. Silloin on vain uskottava omaan tekemiseen ja jatkettava. Sama on ollut kirjoittamisen kanssa. Välillä on tuntunut siltä, että tekstini on aivan kamalaa ja kuka sitä haluaisi lukea… Sitten on vain kasattava ajatuksensa ja uskottava, että kyllä tästä vielä lukukelpoinen kirja syntyy!

Millainen tutkija sitten on kaunokirjallisuuden kirjoittajana? Meidän työnäytteemme on  vasta valmistumassa mutta tiesitkö, että esimerkiksi nämä kirjailijat ovat päivätyössään olleet tutkijoita kirjailijauransa lisäksi: Virpi Hämeen-Anttila, Enni Mustonen ja Diana Gabaldon.

Kirjan aukeama ja teemuki.

Ensimmäisinä mainitut kotimaiset kirjailijakonkarit voin tunnustaa omaksi lukuviakseni, vaikka Mustosen Paimentyttö-pokkari onkin pyörinyt pitkään kirjahyllyssäni. Gabaldonista taas voin sanoa, että rakastan hänen Matkantekijä-sarjaansa! Ihastuin heti hänen kirjoitustyyliinsä; miten hän kuvaa hahmoja, punoo monimutkaista juonta ja herättää tarinan henkiin. Jos et ole vielä tutustunut hänen kirjoihinsa, voin lämpimästi suositella!

Hyvässä seurassa siis ollaan – tulevaisuus näyttää, mitä tästä meidän kirjasarjaprojektistamme tuleekaan!

– Satu

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: