VUODEN 2021 VIRTUAALISEN KIRJOITTAJA-TAPAHTUMAN KUULUMISIA

Kevät on edennyt vauhdikkaasti ja sehän tietää, että Virtuaalinen KIRJOITTAJA-tapahtuma on tuloillaan. Paitsi että ei olekaan…

Virtuaalinen KIRJOITTAJA-tapahtuma.

Tänä vuonna LANU!-festarit eli virtuaalinen kirjallisuusfestivaali lapsille, nuorille ja nuorille aikuisille järjestetään toukokuun alkupuolella 5.–8.5.2021. Emme halua järjestää KIRJOITTAJA-tapahtumaa heti LANU:n perään, sillä sen jälkeen ihmisillä voi olla live-väsymys päällä. Kesällä puolestaan on kustantamoiden sekä kaikkien muidenkin kesälomat emmekä halua tapahtumaa päällekkäin niiden kanssa. Päätimme siis siirtää VKT:n syksyyn, jolloin on myös muita kirjoitustapahtumia, kuten NaNoWriMo ja silloin meillä itsellämmekin on aina kirjoitusinto parhaimmillaan. Toivottavasti saisimme taas hauskan ja lämminhenkisen tapahtuman aikaiseksi!

Kevään Virtuaalinen KIRJOITTAJA-tapahtuma.

Vuosi sitten tapahtumaan osallistui monta kymmentä kirjoittajaa, usea kustantamo esittäytyi ja saimme kuulla ammattilaisilta hyviä vinkkejä. Esimerkiksi Myllylahden kustannustoimittaja Nina With kertoi, kuinka kirjoitetaan hyvä dekkari. Tähtitekstin Stella Vuoma taas esitteli kustantamojen toimintatapoja sekä kertoi, miten oman kirjan julkaisumahdollisuuksia voi parantaa. Instagram-livessä oli Elina Rouhiaisen ja Sini Helmisen mielenkiintoinen keskustelu YA-kirjallisuudesta Suomessa ja heidän ajatuksiaan voi lukea täältä. Kaikki viime kevään esitykset on esitelty tässä postauksessa ja täältä taas löytyy ajatuksia tapahtuman jälkeen.

Tilannepäivitys Virtuaalinen KIRJOITTAJA-tapahtuma.

Mitä sitten on luvassa syksyllä? Toivottavasti saamme taas mahdollisimman monia kirjoittajia esittelemään kirjoitusprojektejaan, ja ehkäpä kuulemme myös mitä viime keväänä esittäytyneiden kirjoittajien kirjoille kuuluu. Ovatko ne vielä kesken vai onko jo kustannussopimus solmittuna? Pyydämme myös kustantamoja mukaan esittelemään kiinnostuksen kohteitaan sekä tämän hetken trendejä kirjamaailmassa. Kirja-alan ammattilaisten näkemykset olivat mielenkiintoisia, ja toivottavasti löytäisimme taas heitä kertomaan kirjoittamisen koukeroista.

Meille saa jo heittää ajatuksia ja toiveita ohjelman suhteen sekä ilmoittautua esiintyjäksi, jos haluat esitellä kirjoitusprojektiasi ensi syksynä. Palaamme asiaan tarkemmin kesän aikana.

Virtuaalinen KIRJOITTAJA-tapahtuma.

Muistakaan kaikki seurata LANU!-kirjallisuusfestivaaleja! Siellä on upeita esiintyjiä sekä mielenkiintoisia keskusteluja, joista varmasti kirjoitamme meidänkin blogissa tapahtuman jälkeen.

Kirjoitusiloa kaikille!

– Satu ja Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: