ENSIMMÄINEN KUUKAUSI VAUVA-ARKEA

Meillä on nyt takana ensimmäinen kuukausi vauva-arkea ja täytyy sanoa, että aika on suorastaan lentänyt! Vasta hetki sittenhän me kotiuduimme uutukaisen kanssa. Kaikki on onneksi sujunut kivasti ja typy on ottanut uuden tulokkaan hyvin vastaan. Hän haluaa silitellä ja halailla pikkusiskoa, ja auttaa touhukkaana hoitohommissa.

Taas vauva-arkea.

Selkeää päivärytmiä meillä ei ole vielä löytänyt. Typy oli niin helppo vauva: hän tykkäsi nukkua vaunuissa, otti monen tunnin päiväunia ja sen ansiosta löysimme nopeasti toimivan päivärytmin valveillaolon ja nukkumisen kanssa.

Uutukainen taas nukkui ensimmäiset pari viikkoa hyvin, mutta D-vitamiinin aloittamisen jälkeen tuli levottomampi kausi: joinain päivinä nukutaan ihan kivasti, mutta sitten on päiviä, jolloin unta riittää vain vartin tai puolen tunnin pätkissä. Silloin hän nukkuisi parhaiten minun sylissä, ja toki välillä on hauskaa katsoa sohvalla hyvää ohjelmaa ja ottaa rennosti vauvan kanssa, mutta ei siihen ihan koko päivää jaksaisi käyttää.

Vauva-arki.

Koska vauva tykkää sylittelystä ja viihtyy lähellä, mietin kantoliinan hankintaa ja ajattelin, että sen kanssa pystyisin puuhaamaan kotijuttuja levottomina päivinä. No, ostin siis kantoliinan ja toiveikkaana testailin sitä, niin arvatkaa vain viihtyikö hän liinassa… Ei ollenkaan! Vielä ei siis ole luvassa postauksia siitä, kuinka kivaa liinailu on vauvan kanssa, mutta toivotaan että jossain vaiheessa se alkaisi sujua.

Olemme heti kotiuduttuamme harrastaneet VVV:tä eli vauvojen vessahätäviestintää. Se sujuu joinain päivinä ihan hyvin ja toisina ei niinkään. Silloin, kun vauva nukkuu selkeästi useamman tunnin, vessailu on helpompaa. Lyhyet unipätkät ja torkkuminen tekevät siitä vaikeampaa ja silloin myös pyykkiä syntyy enemmän. Olen käyttänyt kestovaippoja, mutta välillä ne kaikki ovat pyykissä ja silloin kaupan vaipat ovat hyvä ratkaisu. Myös mökkireissulle pakkasin suosiolla kaupan vaipat, sillä kestovaipat ja mökkeily ilman juoksevaa vettä kuulosti työläältä yhdistelmältä.

Vauva-arki.

Yöt ovat onneksi sujuneet pääasiassa hyvin. Muutamana iltana olen joutunut valvomaan pidempään ennen kuin vauva on malttanut asettua, mutta yleensä olemme nukkumassa viimeistään kymmenen aikaan. Hän nukkuu minun vieressä perhepedissä ja tämä on ollut meille sopiva ratkaisu. Herään heti, kun hän alkaa tuhistella nälkäänsä eikä levottomuus ehdi itkuksi asti, kun on heti siinä vierellä. Yleensä heräämme pari kertaa yön aikana syömään, mutta välillä aamuyöt ovat levottomampia.

Minulla oli helppo aloitus tähän vauva-arkeen, sillä mieheni oli kolme ensimmäistä viikkoa lomalla, joten hän puuhaili typyn kanssa ja minä sain keskittyä vauvaan. Nyt mieheni on palannut töihin ja typy on päivisin hoidossa, joten olemme päivisin vauvan kanssa keskenämme. Mietin pitkään, haluanko laittaa typyn hoitoon vaiko pitää hänet kotona, kun jään äitiyslomalle?

Ensimmäinen kuukausi vauva-arkea.

Lopulta päädyimme siihen, että typy jatkaa hoidossa, sillä siellä hän saa puuhata ja leikkiä kavereiden kanssa. Välillä se tuntuu haikealta, mutta hän viihtyy hoidossa hyvin ja on siellä tilanteen mukaan lyhyempää päivää, joten tässä hetkessä se tuntuu toimivalta ratkaisulta.

Vaikka tämä alku on sujunut kohtalaisen kivasta, ei kaikki tietenkään ole ollut ruusuilla tanssimista. Vauvalla on ollut sammasta, minulla rintatulehdusta, joka on nostattanut kuumetta. Silloin on vauvan kanssa sylitelty sohvalla ja minä olen katsonut sarjoja Netflix-suoratoistopalvelusta. Sieltä on löytynyt hyviä uusia sarjoja, joiden parissa olen viihtynyt.

Vauva-arki.

On taas ollut hauska totutella uuteen arkeen pienokaisen kanssa. Onhan tämä välillä aikamoista härdelliä ja koti on räjähtäneen näköinen, mutta sehän kuuluu asiaan. Jännityksellä odotan kuinka seuraavat kuukaudet sujuvat. Toivon kyllä että meille alkaisi vähitellen muodostua toimivat arkirutiinit ja pääsisimme nauttimaan talven tulosta.

Ihania vauvantuoksuisia hetkiä <3

– Sanna

Ps.

Täältä löytyy Satun ajatuksia vauva-arjesta viime vuodelta.

Täältä taas minun postaus parin viikon takaa kun iloitsin kirjoittamisjutuista vauvan kanssa.

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: