HEINÄKUUN PAKETOINTI JA ELOKUUN SUUNNITELMAT

Heinäkuu ja keskikesä lähestyvät loppuaan, ja elokuun kauniit pimenevät illat ovat edessä. Kesän vihreys alkaa saada keltaisia sävyjä ja koko heinäkuun kukkineet pinkit horsmat alkavat muuttua hahtuvahuiskuiksi, joiden untuvat lentelevät tuulessa.

Horsman kukka järvimaisemassa.

Heinäkuu on ollut lähes yhtä helteisen lämmin kuin kesäkuukin. Välillä vettä on tullut kuin saavista kaatamalla ja sitten on taas ollut pitkään kuivempaa. Loppukuuta kohti mennessä yöt ovat onneksi hieman viilentyneet, jolloin talot eivät ole kuumenneet yhtä pahasti kuin kesäkuun trooppisina öinä.

Näyttää siltä, ettei elokuun alku olisi ainakaan yhtä kuuma kuin heinäkuussa, mikä sopii ainakin meille mainiosti. Viileämmällä kelillä on mukavampi puuhata lasten kanssa ulkona, kun ei tarvitse hikoilla keskipäivän paahtavassa auringossa. Toisaalta kesäpukeutumisen helppoutta voi tulla ikävä, kun syksyn viileys alkaa saapua.

Sannan laskettu aika on elokuussa, joten jännityksellä odotamme, milloin pikku uutukainen päättää ilmestyä iloksemme ja toivomme, että kaikki menisi hyvin.

Blogin tapahtumat:

Sanna kertoi alkukuusta, kuinka tässä toisessa raskaudessa hänen jo lähtöjään pienet varastoraudan eli ferritiinin pitoisuudet kuihtuivat olemattomiin. Jos olo on nuupahtanut ja kuuluu raudanpuutoksen riskiryhmään, kannattaa pyytää varastorautapitoisuuksien määritystä. Rautakuuri on helppo hoito uupumukseen ja väsymykseen, jos ne johtuvat alhaisesta ferritiinistä. Sanna kertoi myös ajatuksiaan, kun viimeinen raskauskuukausi pyörähti käyntiin. Se synnärille mukaan tuleva laukku on vieläkin pakkaamatta. 

Synnytyskassin pakkaaminen.

Sanna oli taas useampana viikonloppuna Kainuun suuntimilla mökkeilemässä ja jakoi sieltä myös tunnelmia. Rannalla leikkiminen kuuluu tietysti helleputken suosikkipuuhiin ja ohjelmaan mahtui myös Satun taaperon 1-vuotissynttäreiden järjestelyä. Satu vietti perheineen hieman erilaisen aamupäivän Vuokatin seikkailupuistossa ja Sanna on sitä mieltä, että tuolla pitää lähteä käymään joskus yhdessä. Aivan valtavan hauskan näköinen paikka!    

Vuokatin seikkailupuistossa.

Valokuvaus:

Sanna heräsi mökillä itikoiden ininään kesken yön ja nautti sitten kesän auringonnoususta ja auringon leikistä pilviverhon takaa. Tätä kaunista värinäytelmää oli mukava seurata ja pitihän sitä käydä myös ikuistamassa kameran linssiin. Sanna törmäsi myös kännykän näytön kuvauksessa rasittavaan ongelmaan: tummiin viivoihin. Onneksi tämän korjaamiseen löytyi toimivia vinkkejä. Lasten kanssa valokuvaukseen sopivan ajan löytyminen voi olla joskus vaikeaa, mutta lyhytkin tuokio voi riittää kivojen kuvien ottamiseen, kun rekvisiitta on kohdillaan. Tuoreet mustikat ja rantakukat toimivat tunnelmallisissa kuvissa oikein mainiosti. Satu taas kertoi millaisia kuvia kännykkäkameralla saa otettua mustikanpoimintaretkellä lasten kanssa. 

Aikainen auringonnousu.

Mitä kuului kirjoitusrintamalle?

Satu kirjoitti kirja-arvion Antti Tuomaisen suursuosiota nauttivasta Jäniskertoimesta. Siitä ollaan jopa tekemässä Hollywood-elokuvaa, joka on melkoinen saavutus kotimaiselle kirjalle! Hän myös pohti sitä, että miksi ei ole halunnut katsoa Diana Gabaldonin Matkatekijä-kirjasarjaan pohjautuvaa tv-sarjaa. Niina Meron eläviä ja nokkelia kielikuvia täynnä ollut Englantilainen romanssi sai Satun miettimään, kuinka tilanteeseen sopivat kielikuvat elävöittävät tekstiä. Sanna puolestaan mietti, kuinka raskaana oleminen on vaikuttanut hänen kirjoitusvireeseen tämän vuoden aikana. 

Kirjan kirjoittaminen.

Miten lukuhommat sujuivat?

Sanna: Sain luettua yhden fyysisen kirjan, yhden e-kirjan ja kuunneltua muutaman äänikirjan. Tajusin myös, että unohdin laittaa kesäkuun kuunneltuihin Margaret Atwoodin Orjattaresi, joten kerron ajatuksia siitä nyt tässä.

Margaret Atwood: Orjattaresi

Tämä 80-luvun klassikkoteos on ollut minun lukulistalla kauan ja sain lopulta alkukesästä kuunneltua sen äänikirjana. Kirjan Yhdysvallat on hurahtanut jonkin uskonnollisen liikkeen ylitsevyöryn takia tilaan, jossa naisten oikeudet on poljettu kokonaan. He ovat palvelijoita, vaimoja, olemassa vain miehille. Lisääntymisestä on tullut hyvin vaikeaa ja osa naisista on olemassa vain suvunjatkamista varten. Heitä sanotaan orjattariksi.

Kirjaa kerrottiin erään orjattaren näkökulmasta. Siitä kuinka hänet oli kaapattu nykyiseen tehtäväänsä Kanadan rajalta ja kuinka hänen perhe oli revitty rikki. Oli sydäntä raastavaa kuunnella, kuinka hän ajatteli tyttärestään, jota ei enää ikinä näkisi. Kirja oli muutenkin hyvin synkkäsävyinen ja jotenkin kliininen. Tavallaan pidin kyllä kirjan kerronnasta mutta se oli myös hyvin raskasta, toteavaa.

Ymmärrän kyllä, miksi tämä on aikansa klassikoita ja olen tyytyväinen, että sain kuunneltua tämän lopultakin. Itse pidän kuitenkin enemmän hieman pirteämmistä kirjoista enkä usko, että lukisin/kuuntelisin tätä enää uudestaan.

Arvio: ★★★

Margaret Atwood Orjattaresi.

Eeva Kolu: Korkeintaan vähän väsynyt

Kuuntelin Eeva Kolun Korkeintaan vähän väsynyt alkukuusta ja siinä kyllä avataan hyvin, kuinka nykyajan suorituskeskeisyys ajaa ihmisiä uupumukseen. Koko ajan pitäisi tehdä jotain, olla jotain, brändätä itseään. Hän nosti esiin kiinnostavia asioita ja minun olisi tehnyt mieli koko ajan tehdä muistiinpanoja, mutta kuuntelin tätä paljon työmatkan aikana, joten autoa ajaessa se ei onnistunut.

Joitain asioita onnistuin kuitenkin poimimaan. Esimerkiksi sen, että maissa, joissa on paljon onnellisia ihmisiä, kuten Suomessa, esiintyy myös paljon masennusta. Masennus aiheutuu helposti siitä, jos ihminen tuntee, ettei hänen elämällä ole merkitystä. Joku asiantuntuja olikin sitä mieltä, että elämään kannattaisi hakea ennemmin merkityksellisyyden tunnetta kuin onnellisuutta.

Myös nykyajan kännykkäriippuvuudesta puhuttiin paljon. Siitä mitä se tekee niin aikuisille kuin nuorille ja se oli aika kamalaa kuunneltavaa. Nykynuoret ovat ahdistuneita ja masentuneita älypuhelimien takia. Identiteetti ei pääse kehittymään, kun ikinä ei ole tylsää hetkeä, hiljaisuutta tai mahdollisuutta itsetutkiskeluun. Aikuiset taas vertaavat omaa elämäänsä somekuvien pintakiiltoon ja kuvittelevat, että oma elämä on tylsää ja merkityksetöntä.

Tämä sai todella miettimään omaa somettamista ja sitä, kuinka paljon sitä kännykkää oikein räplääkään. Omat instatilit keskittyvät kirjoihin ja valokuviin, joten niiden takia tulee lähinnä aina riittämättömyyden tunnetta siitä, että pitäisi löytää aikaa ottaa parempia valokuvia ja lukea tämä ja tämä kirja, joten siinä mielessä itselle some ei tuo mitään kovin suurta painetta elämään.

Ongelma on ehkä eniten siinä, että sitä tulee selailtua pitkin päivää. Kolun kirjassa sanottiin hyvin, että mieli voi olla vapaa ympäristöstä, vaikka täydessä metrossa, mutta ei erämaa mökillä, jos vain räplää puhelintaan. Tämä on hyvä muistaa ja yrittää rajoittaa puhelimen käyttöä niin, että se ei olisi vähän väliä kädessä.

Arvio: ★★★★

Eeva Kolu Korkeintaan vähän väsynyt.

Dess Terentjeva Ja Susanna Hynynen: Neonkaupunki

Neonkaupunki-trilogian ensimmäiset kirjat ovat olleet tämän kevään aikana aktiivisesti esillä kirjagrammaajien postauksissa. Olen jo pitkän aikaa halunnut tarttua niihin ja lopultakin pääsin aloittamaan sarjan parissa.

Avausosa Neonkaupunki alkaa vauhdikkaasti, kun Veran ystävä on kadonnut, ja kun hän yrittää löytää tämän, hänet tempaistaan rinnakkaistodellisuuteen Elmille. Elm on aika karsean oloinen paikka, jossa nuoret ovat jengiytyneet ja puolustavat omia rajojaan verisesti omien suojelijoidensa kanssa. Tai suojelija on ehkä suhteellinen käsite. Gorkyjen, eli Veran jengin suojelija on vanha noita-akka Baba Jaga, joka on saanut innoituksensa slaavilaisesta mytologiasta. Hän syö nuoret suihinsa, jos nämä eivät tee kuten hän haluaa.

Veran kadonnut ystävä Tarkkis löytyy Elmiltä. Hän on Baba Jagan jengin Toinen ja Vera pääsee nopeasti sisään jengin toimintaan, joka on aika vauhdikasta ja väkivaltaista. Kirjassa on paljon muitakin hahmoja, mm. Slava, Gorkyjen Ensimmäinen, jonka kautta tarinaa myös kerrotaan.

Elm on synkkä, pimeä kaupunki, jossa aurinko ei paista vaan valo tulee hehkuvista neonkylteistä. Jengien alueet on rajattu piikkilanka-aidoin ja niitä puolustetaan puukkojen, kirveiden, naulattujen pesäpallomailojen tms. kanssa. Jengien väleillä on sopimuksia ja kahnauksia. Toiset jengit ovat pahempia kuin toiset.

Minua hieman huoletti, että mitähän pitäisin kirjasta, sillä tiesin että väkivaltaa tulee olemaan, hahmoja tippumaan ja että maisema ei ole mitenkään hilpeä. No, huoli oli turha, sillä pääsin kirjaan sisälle helposti ja tarina vei mennessään. Kirjassa tuotiin esiin venäläistä kulttuuria ja viljeltiin venäläisiä sanoja ja kuinka eri vivahteet toimivat venäjän kielessä. Nämä yksityiskohdat olivat mielenkiintoisia. Neonkaupunki oli kiva, erilainen luettava ja voin kyllä suositella tätä YA-kirjojen ystäville.

Arvio: ★★★★

Neonkaupunki trilogia.

Niina Mero: Englantilainen romanssi

Luin Niina Meron Englantilaisen romanssin koska Satu kehui sitä paljon. Siinä käytettiin hauskoja kielikuvia ja tarina oli kuulemma hyvä. Satu kirjoittikin tästä oman postauksensa ja yhdyn kyllä hänen ajatuksiin Meron kielenkäytöstä. Se oli todella hauskaa ja sopi kirjaan loistavasti.

Kirjan päähenkilö Nora on raikkaan erilainen kuin yleensä romanttisissa kirjoissa. Hän on tatuoitu, hieman omalaatuinen töksäyttelijä, joka rakastaa englantia ja kirjallisuutta ja haaveilee salaa siitä ikuisesta rakkaudesta. Kirjassa tuli esiin mielenkiintoisia poimintoja kirjallisuuden historiasta ja varmasti, jos itse oli ollut paremmin perillä näistä asioista, niistä olisi saanut enemmän irti.

Nora saa kutsun siskonsa häihin Oxfordiin ja nuivasti häähumuun suhtautuva Nora saapuu Englantiin. Pian kuitenkin sulhasen perheen vanha goottilaishenkinen kartano vehreine puutarhoineen ja sulhasen oudosti kadonneeseen vanhempaan veljeen liittyvä mysteeri imaisevat uteliaan Noran mukaansa. Myös komeat englantilaiset miehet aiheuttavat hänelle sydämentykytyksiä samoin kuin läheinen Oxfordin yliopisto vanhan kirjallisuuden tyyssijana.

Kirja oli aivan mainio kepoisa luettava ja sille sai välillä nauraa ääneen. Suosittelen tätä lämpimästi kaikille helppoa kesälukemista kaipaaville.

Arvio: ★★★★   

Sara Medberg: Holhokki

Tartuin tähän äänikirjaan aivan sattumalta, sillä olin saanut edellisen äänikirjan loppuun ja selasin eräs aamu äänikirjasovelluksen ehdottamia kirjoja päiväkodin parkkipaikalla. Kirjan kannessa oli röyhelöinen vaaleanpunainen mekko ja ajattelin, että tämän on pakko olla jotain romanttista hömppää, joka sopii viimeisten työviikkojen työmatkoille oikein hyvin.

En siis tiennyt kirjasta etukäteen mitään, mutta se oli oikein mainio kuunneltava. Leskirouva Malmen päätyi hoitamaan isänsä kartanoon ottotyttö neiti Desideria Sparwia 1800-luvun Pohjanmaalle. Kun neito oli täysi-ikäinen hänen uusi holhoojansa Kreivi Dominic Lindswärd Tukholmasta saapui katsomaan holhokkiaan. Hän ei ollut riemuissaan Desiderian omapäisyydestä tai ajattelukyvystä liittyen naisten oikeuksiin. Siihen aikaan naisten tuli olla säyseitä, hentoisia, miesten hallittavissa olevia muusia, joilla ei ollut omaa ajattelukykyä, vaan he tarvitsivat miehen pitämään itsestään huolta.

Kirjan aikana nousi monta kertaa mieleen, että aivan järjetöntä, miten tällaista on joskus voinut olla. Nainen ei ole voinut hallita omaisuuttaan, mies on päättänyt hänen naimisiinmenostaan, naisen maine oli vaarassa, jos hän oleili ilman esiliinaa miehen seurassa. Muutenkin seurapiirien elämä vaikutti aika järjettömältä. Oleellista oli, millaiset vaatteet olivat päällä aamupäivällä, iltapäivällä, juhlissa jne. Ulkonäkö ja se, millaisen vaikutelman antoi itsestään, oli kaikki kaikessa.

Medberg osasi hienosti vielä korostaa näitä järjettömiä asioita kuvailujen kautta. ”Oli pudota kallisarvoisesta nahkasatulasta”, ”hän nosti elegantin kätensä”, ”hienot naiset tyytyivät arvokkaisiin ja rauhallisiin ratsastusretkiin vaarattomassa maastossa”, ”neidolla ei ollut käsissään hansikkaita – vakava etikettirikos, huomioi Dominic refleksinomaisesti”, ”latina ei ole sopiva aine naisellisiin opintoihin. Se on tarpeeton taakka naisen hauraalle ymmärrykselle”, ”Herra Wienerdorff pyyhkäisi moitteettomasti leikatun hännystakkinsa liepeet syrjään ja istahti tuolille”.

Kirjan tarina etenee Pohjanmaalta aina Tukholman seurapiireihin ja mukaan mahtuu myös suvun kadonnut aarre ja outo tunkeilija, joka saattaa olla sen jäljillä. Tämä oli oikein mainiota aivot-narikkaan -kuunneltavaa ja viihdyin tarinan parissa mainiosti. Jos kaipaa kepoisaa hyvänmielen kirjaa, niin tämä on juuri sellainen.

Arvio: ★★★★  

Sara Medberg Holhokki.

Mitä suunnitelmia on elokuulle?

Blogissa: Sanna saa perheenlisäystä ja katsotaan miten se vaikuttaa meidän postauksiimme. Yritämme pitää samaa postaustahtia mutta uutukaisen mukaan mennään ja joitain postauksia voi jäädä välistä, jos hän on hyvinkin äitiorientoitunut ja vaatii paljon huomiota.

Veneilemässä.

Valokuvaus: Valokuvissa vilahtelee varmasti loppukesän kauneus ja marjareissut lasten kanssa. Ehkä myös jotain kuvia uutukaisesta on luvassa, riippuen äidin väsymysasteesta.

Kirjoitus: Sanna elättelee toivoa, että hän pääsisi taas äitiyslomalla kiinni kirjoitusrytmiin ja voisi jatkaa kuudennen kirjan parissa. Jatkamme myös ensimmäisen kirjan editointia.

Lukutavoite: Lukutavoitteena taas yksi kirja.

Kirjoittaminen.

Kesä on nyt kääntynyt loppupuolelle, mutta elokuussahan on monesti vielä helteisiä kelejä. Toki tänä kesänä olemme saaneet jo nauttia lämmöstä yllin kyllin, joten ehkä pimenevät illat ja viilenevien öiden raikkaus ovat tänä vuonna elokuun parasta antia.

Tunnelmallista elokuuta kaikille!

– Satu ja Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: