HELMIKUUN PAKETOINTI JA MAALISKUUN SUUNNITELMAT

Tämä helmikuun paketointipostauksen alku muistuttaa hyvin paljon tammikuun paketoinnin valitusvirttä. Keli oli suurimmaksi osaksi aivan karmea! Vettä ja räntää satoi ties miten monena päivänä ja sisällä oli niin pimeää että piti pitää valoja päällä keskipäivälläkin. Onneksi nyt loppukuusta tuli vähän talven tuntua, kun viime sunnuntaina satoi lunta ja mittarin lukema painui pakkasen puolelle. Loppuviikosta oli jo parinkymmenen asteen pakkasia ja illalla sai nauttia kirkkaasta tähtitaivaasta ja kuunsirpistä, jonka vieressä Venus tuikki kauniina.

Tähtitaivas pellolla.

Yleensä talvi on meidän lempivuodenaika mutta täytyy sanoa, että tänä vuonna talvea ei tule ikävä vaan toivotamme kevään tervetulleeksi riemulla. Jospa nämä hankikelit säilyisivät ja pääsisimme ulkoilemaan ja valokuvaamaan kevätauringon loisteessa!

Blogin tapahtumat:

Postausaikataulu on pysynyt samana; tiistaina kirjoitusjuttu, torstaina valokuvaus ja sunnuntaina sitten milloin mitäkin. Yhteensä postauksia kertyi 14 kappaletta. Mietimme tammikuun lopussa, että voisimme käydä lasten kanssa mökkeilemässä ja valokuvailla samalla maisemia, mutta huonot kelit veivät tehokkaasti mökkeilyinnon eikä räntäsade ei ole kovin valokuvauksellinen. Postausaiheita löytyi kuitenkin mm. siivoiluoperaatiosta ja lintujen talviruokinnasta sekä kyläilystä Kainuun maisemissa ja harjuilla ulkoilusta. Kirjoitus- ja valokuvausaiheissa liikuttiin paljon bookstagram– ja kirjoittajagram-maailmoissa ja olipa niin harvinainen tapahtuma, että Sanna kävi Oulun teatterissa ja kirjoitti siitä ajatuksia.

Kirjagram sommitelma.

Valokuvausreissut:

Valokuvausreissut keskittyivät lähimaisemiin.  Sen kerran, kun sattui olemaan selkeää ja revontulet loimusivat taivaalla, Satulla oli migreeni eikä hän päässyt kuvaamaan. Pikkuisen huono ajoitus! Sanna kävi alkukuusta kyläilemässä Kainuun suuntimilla ja silloin kuvailemme lähipellolla ja kävimme retkellä harjuilla. Satu retkeili tirpan kanssa ja he kävivät myös laskemassa mäkeä laskiaisena.

Nallen kanssa pulkkailemassa.

Mitä kuului kirjoitusrintamalle?

Kirjoitushommat ovat edenneet kivasti. Satu sai loppuun ensimmäisen kirjan kolmannen editointikierroksen ja alkaa käydä läpi Sannan kommentteja. Sanna aloitti kuudennen kirjan kirjoittamisen ja on kohta saanut ensimmäisen luvun loppuun. Sanoja on kertynyt jo 5574 kpl ja sivuja yli 20, joten luku alkaa olla jo ylipitkä.

Kirjoittajagram.

Meidän kirjojen lukuprojekti on sujunut paremmin kuin tammikuussa, tai no, ainakin Sannan osalta:

Sanna: Pääsin hyvään lukurytmiin ja luin Kerstin Gierin Unien kirja -trilogian sekä Elina Rouhiaisen Aistienvartijan, yhteensä 4 kirjaa, ja aloitin Siiri Enorannan Tuhatkuolevan kirous, jossa olen nyt sivulla 202. Huomasin että on todella mukava lukea illalla sohvan nurkassa vähän aikaa, kun typy menee nukkumaan isänsä kanssa. Se on mukava rauhoittumishetki, kun päivät ovat monesti kiireisiä.

Kirjagram Kerstin Gier Liitto.

Kaikki lukemani kirjat olivat ihan kivoja, vaikka yksikään ei jättänyt sellaista vau-tunnetta enkä usko, että tulen ainakaan lähiaikoina lukemaan noita uudelleen. Sain kuitenkin tehtyä itselle hyviä muistiinpanoja kirjoitustyyleistä ja siitä mistä tykkäsin ja mikä taas tuntui huonosti sanotulta tai epäuskottavalta. Varsinkin Gierin kirjatrilogian viimeinen kirja oli minusta vähän huonosti kirjoitettu.

Helmikuun luetut:

Kerstin Gier: Lupaus, Unien kirjat ensimmäinen osa.

Pidin tästä ensimmäisestä kirjasta ja tein siitä myös itselleni muistiinpanoja. Vaikka olen itse jo kasvanut ulos teinimaailmasta, jäin kuitenkin odottamaan seuraavia kirjoja.

Arvio: ★★★

Kerstin Gier: Vala, Unien kirjat toinen osa.

Tämä ei ollut enää yhtä mukaansatempaava kuin ensimmäinen kirja mutta teksti oli silti helppolukuista ja päähenkilön aivoituksia oli hauska lukea. Teini-ikäisille kirja on varmasti viihdyttävä lukukokemus ja voin suositella sitä.

Arvio: ★★★

Kerstin Gier: Liitto, Unien kirjat kolmas osa.

Luulin, että trilogian viimeinen osa olisi se paras, mutta jotenkin sen sijaan, että loppuun olisi punottu jännittävä näytelmä ja juonivyyhti, koko homma tuntui itsestä lähinnä pannukakulta. Vaikka kirjan olisi pitänyt olla jännittävä, jostain syystä itse en päässyt siihen jännitykseen mukaan. Mutta tämä todennäköisesti johtuu minusta ja liian kriittisestä lukuotteestani. Nuoremmille ja aivot narikassa -tyyliselle lukuhetkellä tämä kyllä sopii mainiosti.

Arvio: ★★½

Elina Rouhiainen: Aistienvartija.

Sain viime viikolla luettua Elina Rouhiaisen Aistienvartijan ja olen miettinyt mitä sanoisin siitä. Kirjan hahmot jäivät ehkä vähän etäisiksi. Luulen että suurin syy oli siinä, etten ole lukenut ensimmäistä osaa. Pidin Rouhiaisen tyylistä kirjoittaa ja kuvata tapahtumien kulkua. Tekstiä oli helppo lukea ja kohtaukset soljuivat eteenpäin loogisesti. Oli mielenkiintoista, että kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Irlantiin ja se valotti myös siellä kyteviä ristiriitoja. Kirjassa nostettiin myös kunniakkaasti esiin vähemmistöjen näkökulmia, joten se on todella ajankohtainen. Vaikka tämä ei ehkä ihan noussut omiin suosikkeihin, suosittelen kuitenkin tämän lukemista kaikille, jotka ovat kiinnostuneita nuorten fantasiakirjallisuudesta!

Arvio: ★★★

Kirjagram, Elina Rouhiainen, Aistienvartija.

Kirjoittajagram:

Mietin, että teen tänne meidän paketointi-postaukseen osion, jossa käyn kirjoittajagram-hengessä läpi kirjaprojektin saldoa kuluneen kuun ajalta. Nyt helmikuussa käytin kuudennen kirjan kirjoittamiseen 16 tuntia, jonka aikana kirja eteni 5574 sanan verran. Editoin ensimmäistä kirjaa Satun muokkailujen jälkeen yhteensä 21 tunnin ajan, ja suunnittelin sen ja kuudennen kirjan juonikuvioita yhteensä 18 tunnin verran (aktiivisesti, kynä kädessä). Lukemisesta en kirjannut ajankulua, koska se on niin hajanaista, mutta sivuja kertyi yhteensä 1549 (neljä luettua ja yksi kesken).

Kirjoittajagram.

Satu: Sannan lukuinto ei ole vielä tarttunut minuun. Aloitin Stephanie Garberin Caraval-trilogian ensimmäisen kirjan mutta lukemiseni on edennyt varsin hitaasti ja olen vasta 45 sivulla. Huomaan että kirjaan tarttumisen sijaan helpompaa on ollut Frendien katsominen Netflixistä…

Mitä suunnitelmia on maaliskuulle?

Blogissa: Maaliskuussa jatketaan samalla postaustahdilla. Toivottavasti talvi näyttäisi karvansa ja saisimme tehtyä valokuvausreissuja vähän kauemmaksikin. Ainakin sinne meidän perheen mökille, sillä kevään auringonpaisteessa pikkupakkasessa lasten kanssa olisi kiva ulkoilla järvellä. Sanna haaveilee myös mökkeilystä omalla mökillä vaikkapa pidennetyn viikonlopun merkeissä.

Talvinen harjumaisema.

Valokuvaus: Toivottavasti maaliskuussa olisi kauniita aurinkoisia pakkaspäiviä ja iltaisin tähtien tuiketta. Sanna elättelee toivoa, että tänä keväänä järvellä olisi kestävä hanki. Olisi kiva tehdä lyhyitä kuvausreissuja lähisaarille ja laavuille, sekä kuvata öistä tähtitaivasta järven selällä kaukana valosaasteesta!

Kirjoitus: Jatkamme edelleen ensimmäisen kirjan editointia ja viimeistelyä. Se alkaa varmasti maaliskuun aikana olla hyvällä mallilla ja voi olla, että postausaiheissa pohditaan esilukijoiden ohjeistamista sekä sitä, kuinka valita kustantamot, minne tarjota kirjaansa ja kuinka niitä kannattaa lähestyä. Sanna kirjoittaa kuudetta kirjaa eteenpäin ja yrittää saada sen mahdollisimman pitkälle.

Kirjagram kuva.

Lukutavoite on taas ainakin yksi kirja. Sanna saa sen varmasti helposti tehtyä mutta saa nähdä kuinka Satun käy…

Aurinkoista maaliskuuta kaikille!

– Satu ja Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: