HELPPOHOITOISET VIHERKASVIT

Minulla on koko kevään ollut tarkoitus kertoa rakkaudestani viherkasveihin! Tunne ei tosin ole molemmin puolinen, sillä usein minun kasvit näyttävät vähän nuupahtaneilta, varsinkin talven jälkeen ja joka kevät minulla on viikonloppu, jonka aikana yritän elvyttää kasvejani. Kuivuneiden lehtien nyppiminen ja pölyjen pyyhkiminen ehostuttavat niitä kummasti ja pari ravinnepuikkoa saa tummanvihreän värin palaamaan harmahtaviin lehtiin ja ne koristavat taas terhakkaina taloa.

Helppohoitoinen viherkasvi juoru.

Minulla on paljon viherkasveja. Pidän siitä, kuinka ne tuovat eloa huoneeseen lipastojen ja kaappien päällä. Viherkasvit myös puhdistavat ilmaa, mutta ilmeisesti niitä pitäisi olla viidakon verran, että sillä olisi jotain käytännön merkitystä. Joka tapauksessa ne lievittävät stressiä, auttavat keskittymään, niiden hoitaminen tuo mielihyvää ja ne myös kosteuttavat ilmaa.

Olen kuitenkin laiska hoitamaan kukkiani, vaikka niistä kovin pidänkin. Juttelin tästä aiheesta erään kaverini kanssa ja hän kertoi, että hänen kukkansa saavat nauttia spartalaisesta kasvatuksesta: vain vahvimmat ja sitkeimmät selviävät. Sanoisin, että tämä kuvaa hyvin myös minun kukkieni tilannetta ja voin lämpimästi suositella tässä postauksessa mainitsemiani viherkasveja kaikille, jotka tunnistavat itsensä.

Helppohoitoinen viherkasvi viirivehka.

Minä kastelen kukkia kerran viikossa, talvisin kahden viikon välein. Mullan vaihdan ehkä kolmen vuoden välein eivätkä kaikki kasvit ole selvinneet tästä operaatiosta. Erään anopinkielen juuripaakku kirjaimellisesti räjähti, kun se oli niin kuiva ja kopistelin siitä kevyesti enimpiä multia pois. Kasvit olisikin hyvä muistaa kastella ennen mullanvaihtoa… Kerran innostuin vaihtamaan mullat ulkona, ja auringonpaiste poltti monen lehteen keltaisia länttejä. Eli en suosittele moista operaatiota ainakaan aurinkoisella kelillä.

Helppohoitoiset viherkasvit

Palmuvehka: Tämä yksilö on ollut minulla yli kymmenen vuotta. Joka vuosi siitä lakastuu pari oksaa, ja saman verran kasvaa tilalle eli sen tilanne ei oikeastaan ole muuttunut mihinkään tässä vuosien aikana. Jos meillä olisi isompi talo, minulla olisi näitä varmasti useampia, mutta tänne en niitä viitsi hommata.

Helppohoitoinen viherkasvi palmuvehka.

Rönsylilja: Minulla on rönsyliljaa monessa ruukussa ja se on ihastuttavan helppohoitoinen ja runsaslehtinen kasvi. Joskus se tekee kauniita pieniä valkoisia kukkavanoja, mutta ei joka kevät. Monesti osa sen lehdistä kuivahtaa talven aikana, mutta se tekee runsaasti juuripaakkuja, joista on helppo juurruttaa uusia kasveja.

Viirivehka: Viirivehka on aivan mainio viherkasvi! Se osaa ilmaista, kun vesi alkaa olla vähissä ja nuupahtaa kasaan näyttämään erittäin epätyytyväiseltä. Sitten kun sen älyää kastella, se nousee taas sojottamaan terhakasti. Siinä on kauniit, suuret tummanvihreät lehdet, ja joskus se tekee valkoisia kukkia.

Traakkipuu: Tämä on myös ollut minulla yli kymmenen vuotta. Se ensin viihtyi vuosikausia ihan normaalisti ruukussa, enkä enää muista minkä takia se tuli laitettua tuohon lasikoristeeseen. Siinä se nyt kuitenkin on ollut jo vuosia. Se kuivattaa aina ulommaisia lehtiä ja kasvattaa uusia keskelle. Tosi helppohoitoinen, kun tuosta maljakosta ei edes vesi haihdu, joten sitä pitää muistaa kastella ehkä puolen vuoden välein.

Helppohoitoinen viherkasvi traakkipuu.

Juoru: En enää edes muista mistä sain ensimmäisen juoruni, mutta sitä on todella helppo juurruttaa uudelleen: nappaisee vain varresta pätkän ja tökkää vesilasiin. Se on myös todella helppohoitoinen. Minulla on seinälle kiinnitettävissä pienissä ruukuissa juoruja, joiden multaa en ole vaihtanut kymmeneen vuoteen siitä syystä, että en yksinkertaisesti tiedä kuinka saisin ne pois tästä pallomaisesta ruukusta. Tämä ei kuitenkaan niitä näytä haittaavan, vaan ne kukkivat ja hohtavat tuuheina vuodesta toiseen ja tekevät joskus kukkavanoja, joissa kukkii söpöjä pieniä valkoisia kukkia. Näen vain silmissäni sen, kuinka kukkapurkki joskus posahtaa rikki, kun se on täyttynyt juurista.

Kultaköynnös: Näitä minulla on myös monessa ruukussa. Niitä on ollut helppo juurruttaa ja ne kasvavat nopeasti. Ne roikkuvat kauniina esimerkiksi kirjahyllyn päältä ja sopivat myös seinille ruukkuihin. Näitä on myös tummanvihreitä ja olen miettinyt sellaisten hankkimista näiden vaalealehtisten lisäksi. Pidän kyllä näiden värikkyydestä ja tummanvihreä versio olisi kiva lisä.

Helppohoitoinen viherkasvi kultaköynös.

Mysteerikasvi: Näitä olen saanut Satulta pari pientä kasvinalkua. Ne ovat sitten vähitellen kasvaneet ja tehneet versoja ja nyt niitä on aika monessa ruukussa. Osa alkaa olla aika suuria ja pitäisi varmaan hommata isompia ruukkuja niille. En kuitenkaan tiedä mitä kasveja ne ovat. Veikkaisin että jotain traakkipuun ja palmujen sukulaisia. Vinkkaa kommenteissa, jos tunnistat kasvin! Tämä on ollut todella helppohoitoinen. Suurin haaste on saada se kasvamaan pystysuoraan, sillä se alkaa vääntyilemään helposti. 

Helppohoitoinen viherkasvi.

Tässä viherkasveja, jotka ovat selvinneet hengissä jonkin aikaa

Pitsilehti: Nämä myös pärjäsivät minun hoidossa pari vuotta mutta keikkasivat lopullisesti viime syksynä, kun olimme yli viikon ajan Kainuussa päin. En voi väittää, että ne kaksi yksilöä olisivat olleet kovin onnellisen näköisiä, jos vertaan niitä äitini yksilöön. Hankimme ne yhtä aikaa, ja siinä missä äidin kasvi kasvoi sellaisena tuuheana lehtiryppäänä, minun kasvoivat sellaisina yksittäisinä rankoina. Kuten viirivehka, tämä osasi myös hyvin selvästi ilmaista, kun sen vesi alkoi olla vähissä ja se teki kyllä joskus niin ihmepelastumisen, kun aivan kuivuneen näköinen kasvi heräsikin henkiin. Tätä piti talvella muistaa kastella viikottain!

Kultapalmu: Tämä selvisi hengissä pari vuotta, ja nuupahti sitten vauvavuoden aikana, kun kukkien kastelu jäi vähän hunnigolle. Ostin kuitenkin uudet tilalle ja katsotaan nyt kuinka elinvoimaisina ne säilyvät. Pidän niiden ulkonäöstä kovasti ja toivon kyllä, että saisin pidettyä ne hengissä!

Helppohoitoinen viherkasvi kultapalmu.

Anopinkieli: Äitini osti tämän miehelleni ja se kyllä viihtyi meillä vuosikausia. Jos en olisi hajottanut sen juuripaakkua, niin ehkä se kuuluisi tuohon alun ryhmään. Minulla onkin ollut tarkoitus hommata uusi yksilö, sillä pidän kovasti miltä tämä näyttää.

Ruokotraakkipuu: Näitä  kierremäisiä sisustuskasveja olen hommannut Ikean reissuilla ja niitä minulla on ollut pari kappaletta. Ne kyllä pärjäsivät vuosikausia, mutta lopulta kumpikin alkoi kellastumaan varresta ja vähitellen kuihtuivat. Toisesta pelastin pään tupsun ja se eleli onnellisena pienessä maljakossa joitain vuosia.

Nämä viherkasvit eivät menestyneet meillä

Ilmakasvit: Näitähän tuli kauppoihin muutamia vuosia sitten ja tietysti innoissani hommasin sellaisen. En tarkalleen muista miten kauan se pärjäsi meillä mutta alle vuoden joka tapauksessa. Suihkuttelin sitä aina kun muistin, eli hyvin epäsäännöllisesti, ja sitten jossain vaiheessa aloin epäillä, ettei se taida olla enää hengissä, kun näytti niin harmahtavalta.

Jukkapalmu: Tämän kanssa en tullut yhtään toimeen. Se päätti heti alussa, että tässä talossa en elä, vaikka luin jopa hoito-ohjeet ja yritin noudattaa niitä: valoisa paikka ja vältä liiallista kastelua. Sen piti olla helppohoitoinen mutta jotenkin me ei vain löydetty yhteistä säveltä. 

Orkideat: Siis orkideat olisivat niin kauniita ja ihania, mutta minä en pärjää niiden kanssa! Jotkin yksilöt olen saanut pidettyä hengissä useita vuosia mutta ei niistä lehdistä ole isosti iloa, kun ne eivät ala tehdä kukkia. Ystäväni kertoi, että hänen kotonaan orkideat eivät menesty mutta työpaikalla kylläkin, joten yritän lohduttautua ajatuksella, että näillä kasveilla hoitajan lisäksi myös paikka vaikuttaa menestymiseen.

Kaktus: Minulla ei ole tainnut aikuisiällä edes olla kaktusta mutta muistan, kuinka teininä hoidin sellaista pientä söpöä pallomaista kaktusta. Erään kerran sitten tökkäsin sitä sormellani ja se keiskahtikin nurin – se oli aivan tyhjäksi syöpynyt eikä kasvista ollut jäljellä muuta kuin piikikäs kuori. Olin varmaankin kastellut sitä liikaa, jolloin juuret ja sisus olivat mädäntyneet pois.

Vinkkaa kommenteissa, jos tiedät jonkin helppohoitoisen viherkasvin – voisin innostua kokeilemaan kuinka se pärjäisi meillä!

– Sanna

Ps. Sain mieheltäni äitienpäivälahjaksi ihanan punakukkaisen ruukkuruusun ja nyt olen aivan paniikissa, että miten tämä pidetään hengissä! Annoin sille kuukauden elinaikaa, katsotaan miten kauan se selviää…

Ruukkuruusu.

MTV: Lukuisia terveysvaikutuksia! 9 hyvää syytä hankkia lisää huonekasveja

Askelterveyteen: Huonekasvien seitsemän hyötyä

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: