HUHTIKUUN TAIVASTELUT

Se on huhtikuu ja kevät on edennyt vauhdilla! Koska kelloja siirrettiin maaliskuun lopulla, illat ovat jo niin valoisia, ettei tähtiä tarvitse enää bongailla. Saakin keskittyä muihin luontojuttuihin ja syksyllä taas iloita, kun iltataivaan ensimmäiset tähdet syttyvät.

Tähtitaivas

Aurinko nousee jo puoli seitsemän jälkeen, joten jos haluaa nähdä tähtiä, saa herätä aikaisin. Silloin talven tutut tähtikuviot tuikkivat korkealla pään päällä: Otava, Pieni Karhu, Lohikäärme, Karhunvartija ja Herkules. Linnunrata kaartaa kaakko-luodesuunnassa viistosti idässä niin, että Kotka on nousemassa kaakossa ja Kaksonen laskemassa luoteeseen.  Neitsyt ja sen kirkkain tähti Spica näkyvät lounaassa, Leijonan tähdistö ja sen kirkas Regulus ovat lännessä.

Illalla aurinko laskee kahdeksan jälkeen. Jos iltataivasta katselee kymmenen maissa, Linnunrata kaartaa koillisesta lounaaseen ja aamulla laskenut Joutsen on nousemassa koillisesta. Kaksonen on korkealla lounaan suunnalla ja kevättaivaan kaunistus Orion sen alapuolella lounaassa. Orionin vyötä seuraamalla löytyy horisontissa vilkkuva Sirius. Pienen koiran Prokyon on sen yläpuolella. Leijona on korkealla etelässä, Karhunvartija idässä, Härkä lännessä ja Andromedan tähtikuvio luoteessa.

Keväinen tähtitaivas.

Planeetat

Mars on säihkynyt meidän ilona koko talven iltataivaalla ja siellä se näkyy vieläkin. Kun aurinko laskee, se on jo korkealla lännen suunnalla ja vaeltaa illan ja yön aikana kohti luodetta, jonne se katoaa ennen aamua.

Kuu

Alkukuusta kirkas vähenevä kuu nousee yön aikana ja näkyy aamulla vielä matalalla etelän suunnalla. Uusikuu on 12.4. ja täysikuu 27.4.

Pääsiäinen on nyt huhtikuun alussa ja sen ajankohta määräytyy kevätpäiväntasauksen ja täydenkuun perusteella: pääsiäinen on kevätpäiväntasauksena tai sen jälkeen olevan täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina. Tästä on muutamia poikkeuksia, jos ne kiinnostavat niin täällä on asiasta tarkemmin. Pääsiäinen ajoittuu aina välille 22. maaliskuuta–25. huhtikuuta.

Lähes täysikuu.

Aurinko

Huhtikuun alussa päivän pituus on yli 13 tuntia eli päivä on jo reippaasti yötä pidempi. Loppukuusta päivä on jo 17 tuntia, joten pimeät yöt ovat kohta muisto vain ja pitää opetella nukkumaan valoisassa tai kiskoa pimennysverhot ikkunoihin.

Kevätaamun auringonpaiste.

Meteoriparvet

Huhtikuussa Lyridien meteoriparvi viuhahtaa taivaalla 14.–30.4. Kyseessä on tosin hyvin vaatimaton vierailija ja sen maksimin aikaan (22.4.) täällä Kainuun korkeudella ei ole enää edes kunnolla pimeää. Tähdenlennot näyttävät tulevan Lyyran ja Herkuleen tähtikuvioiden välistä ja niitä voi hyvissä olosuhteissa nähdä kymmenisen kappaletta tunnissa

Tähtitaivas ja tähdenlento.

Ilmakehä

Kevät on haloilmiöiden havaitsemiseen otollista aikaa ja Ursan ilmakehäjaosto järjestää taas perinteikkään halohuhtikuu-tempauksen, joten taivaalle kannattaa muistaa katsella ahkerasti. Komeimmat haloilmiöt nähdään yleensä huhti-toukokuun aikaan ja mukana voi olla myös haloharvinaisuuksia. Sanna pääsi ikuistamaan hienon haloshown toukokuussa 2014 ja siinä näkyi runsaasti yleisiä halomuotoja sekä harvinaisuuksia, kuten yläkovera Perryn kaari ja 120 asteen sivuaurinko.

Allergikoille ei niin mieluisat siitepölykehät alkavat myös näkyä huhtikuussa puiden kukinnan myötä. Ensimmäisenä kukkii leppä ja otollisina päivinä auringon ympärillä voi näkyä värikkäitä kehiä. Meille voi kulkeutua siitepölyä myös Keski-Euroopasta. Siitepölyennusteita seuraamalla näiden esiintymistä voi ennakoida. Tummat aurinkolasit helpottavat kehien havaitsemista mutta pelkkien aurinkolasien kanssa ei saa katsoa suoraan aurinkoon vaan se kannattaa peittää käden tai jonkin muun kohteen taakse.

Kevättaivaan haloilmiö.

Lintubongaus

Etelässä lintujen kevätmuutto on ollut käynnissä jo maaliskuulla mutta tänne pohjoisemmaksi ne saapuvat vasta huhtikuussa. Mikä onkaan keväisempää kuin lintujen sirkutus pihapuissa ja ensimmäiset joutsenet uiskentelemassa sulissa virtapaikoissa. Nyt on aika lopettaa lintujen talviruokinta ja siivota lintulaudan ympäristön. Jos haluaa ripustaa linnunpönttöjä, tämä varhaiskevät on hyvää aikaa siihen. Linnunpöntön siivoaminen taas kannattaa tehdä syksyllä pakkasten tultua.

Birdlife-sivustolta voi käydä lukemassa huhtikuun muuttajista tarkemmin. Me odotamme aina joutsenparvien ylilentoa ja pelloilta kantautuvia kuovien, töyhtöhyyppien ja kapustarintojen huutoja. Myös rastaat saapuvat aikaisin ja varsinkin punakylkirastaiden laulut kuuluvat kevätiltoihin. Sannan pihapiirin mustarastas on saapunut jo tämän viikon aikana. Se laulaa aina aikaisin aamulla kuusenlatvassa ja pesii takapihan kuusituhelikossa.

Lintulaudan vierailijat.

Kevään puuhia

Kuravaatteet ovat löytäneet taas käyttöä ja eteinen täyttyy rapaisista kumppareista, sillä lätäköissä läträäminen on vain niin hauskaa kevätpuuhaa. Siis lasten mielestä! Räystäältä tippuvaa vettä voi kerätä sankoon ja käydä kippaamassa mitä erilaisimpiin paikkoihin tai juottaa vaikka koirille. Tiet ovat sulaneet ja pyörät on etsitty varastosta ja niillä on huristeltu pitkin pihamaata, vaikka se on vielä suurimmaksi osaksi polanteen peitossa. Nopeasti aurinko kuitenkin sulattaa hankia ja saa nähdä milloin päästään lasten kanssa haravahommiin!

Kevään kurakelit ja kuravaatteet.

Keväisen raikasta huhtikuuta kaikille!

– Satu ja Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: