MARRASKUUN PAKETOINTI JA JOULUKUUN SUUNNITELMAT

Ihanaa! Kohta on joulu <3

Pitkän syksyn ja pimeyden jälkeen on taas se aika, kun kodin saa koristella jouluiseksi ja laulaa nuotin vierestä ikivihreitä joululauluja miesten iloksi. Luonto armahti meitä lopulta ja toi upean lumipeitteen koristamaan pihamaata ja myös puut ovat olleet kauniissa kuurassa.

Joulutonttu.

Kauniin kelin vaikutuksen huomaa heti vireystasossa; on paljon enemmän virtaa ja kirpeässä pikkupakkasessa on ollut virkistävää käydä ulkoilemassa. Myös siivouspuuhat innostavat huomattavasti enemmän kun peitot ja viltit voi viedä pakkaseen tuulettumaan ja sisällä saa siivota rauhassa. Jotenkin vesisade keleillä suursiivous ei houkuttele… Lasten kanssa on kaiveltu pulkat ja rattikelkat esiin ja käyty laskemassa mäkeä. 

Blogin tapahtumat:

Me olemme fiilistelleet koko marraskuun joulun tulemista ja laitelleet tonttu-ukot paikoilleen. Meille joulun odotus tuo hyvää mieltä ja lämpöä syksyn harmauden keskelle. Mietimme myös sitä, että ehkä vältämme syysmasennuksen, kun osaamme syksyn pimeyden iskiessä aina rauhoittua ja ottaa rennommin. Syksyisin on niin mukava, kun voi nauttia kotoilusta ja horrostaa. Sanna oli nyt marraskuussa useamman viikonlopun kotona ja hän iloitsikin yhteisestä perheajasta retkeilyn, leipomisen ja löhöilyn merkeissä.

Joulukoristelua lasten kanssa.

Valokuvaus:

Marraskuussa kuvasimme pihapiirin kauneutta kotona ja mummolassa. Kainuun syksyn harmaata kauneutta voi käydä kurkkaamassa täältä ja talven huurteisia taideteoksia täältä. Syksyn kuuran kuorruttamat lehdet ovat kauniita ja Kempeleessä meren tuoma kostea ilmamassa huurtuu joskus upean näköisiksi kuorrutteiksi puiden oksille.

Huurteinen oksa.

Sanna teki myös pitkästä aikaa päivityksen kirjasommitelmien kuvaamisesta, joihin syksyn kauniit värikkäät lehdet sopivat hienosti. Satu puolestaan laittoi pihalle havukoristeita ja taiteili hienon havukranssin. Postauksessa on myös ohjeet onnistuneen kranssin tekemiseksi, joten kannattaa käydä katsomassa, jos haaveilet sellaisesta. Sannalla on tarkoitus tehdä vastaava ja saa nähdä onnistuuko se noilla ohjeilla!

Havukranssi.

Mitä kuului kirjoitusrintamalle?

Satu sai marraskuussa editoitua ensimmäisen kirjan käsikirjoitusta yli puolen välin mutta sitten vauvan hampaat alkoivat vaivata siinä määrin, että päiväunet ovat olleet hukassa ja kirjoitusaika kortilla, sillä loputtomiin ei jaksa neljältä herätä kirjoittamaan. Tämä on hirveän turhauttavaa mutta tällä mennään. Kirjan saaminen esilukijoille tämän vuoden puolella alkaa vain luisua käsistä mutta pitää toivoa, etteivät hampaat kovin pitkään vaivaisi ja unet taas paranisivat!

Kirjan kirjoitus.

Sanna on jatkanut kuudennen kirjan kirjoittamisesta. Se etenee hitaasti mutta etenee kuitenkin. Piirtäminen on vienyt paljon aikaa ja katsotaan olisiko meillä tässä lähitulevaisuudessa jotain näytettävää siltä suunnalta.

Meillä on ollut blogissa taas monenlaista pohdintaa. Satu kertoi alkukuusta, kuinka hän pitää hallussa meidän kirjasarjan kokonaisuuden palikoita. Saadaksemme lohtua ja uskoa siihen, että kyllä meidän kirjasarja vielä valmistuu, teimme katsauksen siihen, kuinka kauan maailmalla suosittujen kirjasarjojen kirjoitus on kestänyt.

Bookstagram kirjakuva.

Marraskuu on perinteisesti kirjoittajille hyvää aikaa, sillä silloin järjestetään maailmanlaajuinen NaNoWriMo-kirjoitustapahtuma. Täällä Suomessakin moni kirjoittaja Instagramissa on osallistunut siihen ja on ollut mukava seurata heidän päivityksiään kirjoituspöhinästä. Me emme itse osallistuneet ajanpuutteen vuoksi, mutta selvitimme hieman tapahtuman taustoja ja siitä voi lukea tarkemmin täältä

Mitä suunnitelmia on joulukuulle?

Blogissa: Blogin päivitys on edelleen vaiheessa mutta ehkä viimeistään joululomien aikaan saamme tehtyä sen loppuun. Monia jouluisia postauksia on luvassa. Meillä on itsenäisyyspäivän aikaan perinteinen piparinleipomistuokio ja saa nähdä millaisia luomuksia lapset saavat aikaiseksi. Jotain jouluisia askarteluja on myös tarkoitus tehdä lasten kanssa.

Joulutonttu koriste.

Valokuvaus: Marraskuu oli rasittavan pilvinen, joten revontulista tai tähtitaivaan kuvaamisesta ei tarvinnut juuri haaveilla. Toivotaan että nyt joulukuussa nämä ihanat pakkaskelit jatkuisivat ja pilviverho väistyisi taivaalta. Varmasti harjoittelemme myös jouluisten sommitelmien kuvaamista.  

Kirjoitus: Tässä toistuu sama levy kuin viimeksi: Satu jatkaa tulostetun käsikirjoituksen editointia ja Sanna kuudennen kirjan kirjoitusta. Tavoitteena olisi saada ensimmäisen kirjan editointikierros valmiiksi mahdollisimman pian, mutta lasten ehdoilla mennään.  Sanna puolestaan yrittää saada puolet kuudennesta kirjoitettua vuoden loppuun mennessä.

Kirjan kirjoittaminen.

Lukutavoite: Lukutavoitteena taas yksi kirja. Lukeminen on jäänyt kaiken muun tekemisen jalkoihin, mutta jospa sille löytyisi aikaa viimeistään joululomien aikana.

Ihana kun on talvi! Toivotaan että tämä lumi ei enää sula vaan saamme nauttia mäenlaskusta ja lumisesta maisemasta koko joulun ajan!

Tunnelmallista ja piparintuoksuista joulukuuta kaikille!

– Satu ja Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: