RASKAUDEN VIIMEINEN KOLMANNES

Meidän uusimman tulokkaan laskettuaika on elokuussa, joten tässä on enää vajaa kymmenen viikkoa siihen. Kesä menee aina niin nopeasti ja luulen meidän kohta ihmettelevän, että tämmöinenkö täältä tuli. Toisaalta sitä odottaa aivan valtavasti mutta toisaalta taas tuntuu, ettei ole mitään kiirettä. Nautitaan nyt tästä, kun on vain yksi lapsi paimennettavana.

Raskauden viimeinen kolmannes.

Raskaus on tähän mennessä sujunut hyvin, aika samalla kaavalla kuin typyn kanssa. Alaselkä on minun heikko kohta ja liikkeelle lähteminen on joskus vaivalloista aamuisin tai silloin jos olen istunut pidemmän aikaa vaikka sohvalla. Muistelen että typyn kanssa minulla oli enemmän turvotusta jaloissa, nyt toistaiseksi nilkat vielä erottuvat. Kiristelyä on jo vähän, jos esim. kävelen liian nopeasti tai työnnän vähän raskaampaa kottikärryä ja muutenkin maha alkaa olla rasittavan iso ja odotan kyllä että pääsen tästä eroon. Saa nähdä miten helteinen kesästä tulee. Typyä odottaessa heinäkuu oli todella helteinen ja sain helposti pääsäryn, jos en muistanut juoda tarpeeksi. Töissä en voinut olla omassa toimistossa, sillä siellä ilmastointi ei toiminut ja huoneen lämpömittari näytti 30 astetta.

Raskauden viimeinen kolmannes mahakuva.

Ensimmäisen raskauden kanssa olin aina tarkasti selvillä mikä raskausviikko oli menossa ja kävin lukemassa, kuinka sikiö sillä viikolla kehittyi. Nyt toisen kanssa olen välillä aivan hukassa viikoissa, ja jos joku sattuu siitä kysymään, pitää tehdä vähän laskutoimituksia päässä. Kuuluu varmaan asiaan.

Typy on aivan innoissaan meidän uutukaisesta. Hän selittää kaikille, että hän saa oman pikkusiskon, joka on äidin masussa. Saattaa tosin olla, että kun tulokas saapuu, hän muuttaa mielensä mutta senpä näkee sitten.

Loppuraskaus ajatuksia.

Typyä odottaessa taisin pakata synnytyskassin jo turhankin hyvissä ajoin ja kannoin neuvolakorttia tunnollisesti mukana. Oli myös ihana purkaa kelan äitiyspakkaus ja ihmetellä että oikeasti nämä pienet vaatteet saavat kohta täytettä. Nyt minulla on monta laatikollista vaatteita Satulta ja ystäviltä, jotka pitäisi käydä läpi ja järjestellä valmiiksi lipastoon odottamaan tulokasta. Veikkaan että kyllä siinäkin tulee sellainen kutkuttava odotuksen tunne, että kohta eletään taas vauva-aikaa.

Loppuraskaus uusi vauva tulossa.

Typy oli helppo vauva: hän söi ja nukkui hyvin eikä kätissyt turhia. Päivät hän oli aurinkoinen mutta iltaisin alkoi kärttyisämpi vaihe, kun pitkä päivä väsytti. Toivon todella, että tämä uusi tulokas olisi samanlainen, mutta se selviää sitten syksymmällä. Pääasia että hän olisi terve ja selviäisimme molemmat hyvin synnytyksestä. Mitä en voi sanoa odottavani kovinkaan innolla. Jotkut kokevat sen voimaannuttavana, osaa se pelottaa. Itse suhtaudun siihen niin kuin pakolliseen pahaan: se on vain kestettävä ja toivottava parasta. Se on kuitenkin sen arvoista.

Kesäkukkien loistoa.

Toivotaan että tämä raskauden viimeinen kolmannes sujuisi yhtä hyvin kuin tähänkin asti eikä mitään uusia kremppoja tulisi. Toivon myös, että ihan samanlaista hellekesää ei olisi luvassa kuin typyä odottaessa.

Ihanaa kesää kaikille!

– Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: