TAMMIKUUN PAKETOINTI JA HELMIKUUN SUUNNITELMAT

Nyt tammikuun aikana olemme saaneet nauttia oikeasta talvesta ja pakkasmittarin lukemat ovat välillä huidelleet -30 asteen paikkeilla. Päivät ovat valostuneet huomattavasti mutta aamut ovat vielä pimeitä. Lunta on myös riittänyt. Parin viikon ajan päivän reippailut ovat hoituneet hyötyliikunnan parissa, kun ollaan kolattu pihaa puhtaaksi lumesta. Olemme tehneet isoja lumikasoja ja rakentaneet lumilinnoituksia ja pulkkamäkiä lasten kanssa. Nämä ovat oikeita talvileikkejä viime vuoden jäätikkäällä liukastelun sijaan.

Ulkoilemassa lumisessa metsässä.

Toivottavasti saamme nauttia yhtä talvisesta helmikuusta ja, jos vielä jotain voisi toivoa, niin tähtitaivasta ja kunnon hankia sitten kevättalvelle! Olisi kiva päästä hiihtelemään järvelle ja vetämään lapsia ahkiossa perässä.

Blogin tapahtumat:

Vuoden vaihtumisen kunniaksi mietimme, millaisia lupauksia tekisimme tälle vuodelle. Kavereiden näkeminen, ilmastoystävällinen arki, muovinkäytön vähentäminen ja kirjoitusjuttujen realisointi nousivat ainakin esiin. Loput ja tarkemmat lupaukset voit käydä lukemassa täältä. Iloitsimme myös tästä kunnon talvesta ja siitä, kuinka paljon enemmän lasten kanssa voi nyt puuhata ulkona. Lumikasassa möyriessä aika vilahtaa vauhdilla eikä sisälle meinaisi millään malttaa lähteä. Kerroimme myös millaisia talvisia juttuja me puuhamme lasten kanssa mäenlaskun ja lumilinnojen rakentelun lisäksi.

Mäen laskemista lasten kanssa.

Valokuvaus:

Mitään pidempiä valokuvausreissuja emme tehneet, mutta Satu kävi ulkoilemassa talvisessa lähimetsässä ja poimi sieltä kauniita yksityiskohtia linssiin. Kun pakkaslukemat alkoivat lähestyä -30 astetta, Satu kävi kuvaamassa koskelle nousevaa pakkassumua. Se kuorruttaa puiden oksat kauniisti ja tuo oman hienon tunnelmansa kuviin. Sanna kävi melkein valokuvausreissulla, jos kännykällä räpsityt kuvat lasketaan valokuvaamiseksi. He kävivät ulkoilemassa Oulunsalon Varjakan luonnonsuojelualueella ja, vaikka kamerareppu oli mukana, itse kamera ei vain eksynyt käteen. Kävimme myös läpi vuoden 2020 parasta valokuva-antia ja Sanna mietti sitä, kuinka muistot jäävät elämään valokuvissa.

Ulkoilemassa tammikuussa.

Mitä kuului kirjoitusrintamalle?

Meidän mietelausekirja on ollut kustantamokierroksella. Sen aikana olemme kasanneet siitä lukijoiden palautetta ja myös miettineet markkinointia. Tämä on ollut aika työllistävää ja muut asiat, esimerkiksi somettaminen, ovat olleet aivan retuperällä sen takia. Toki pieni sometauko tekee varmasti meille kaikille välillä hyvää.

Kirjan kirjoittaminen.

Sanna on jatkanut kuudennen kirjan kirjoittamista. Loppukuusta se ei ole edennyt yhtä sujuvasti kuin alkukuusta mutta onneksi talvea on vielä hyvin jäljellä, joten toivottavasti sen tarinan pariin pääsisi vielä uppoamaan kunnolla. Myös Satu on saanut jatkettua ensimmäisen kirjan editointia, kun vauva nukkuu aamulla pidempään ja kunnon päiväunet vaunuissa ovat alkaneet sujua.

Blogissa Satu kertoi, kuinka hän on pyrkinyt parantamaan omaa kirjoitustyyliään. Sanna taas iloitsi siitä, miten kivaa on kun kirjoitusjutut luistavat tammikuussa. Mietimme myös menestyskirjan reseptiä ja Sanna kertoi kuinka kirjoitusjutut ovat sujuneet, kun hyvät kirjat meinaavat viedä mennessään.

Kirjan kirjoittaminen.

Miten lukuhommat sujuivat?

Sanna: Minulla oli taas hyvä lukuvire ja sain luettua monta hyvää kirjaa. Tällä kertaa luin myös käännettyä YA-kirjallisuutta ja koukutin itseni Sarah J. Maasin Throne of Glass -kirjasarjaan. Aloitin tämän sarjan lukemisen pätevänä suoraan kolmannesta osasta, sillä en saanut kahta ensimmäistä lainattua kirjastosta ja malttamaton kun olen, en jaksanut odottaa niiden saamista.

Tammikuun luetut:

Elina Rouhiainen: Vainuttu

Vainuttu päättää Rouhiaisen Susiraja-kirjasarjan ollen sarjan neljäs osa. Kirjassa Raisa on lopulta päässyt yksiin rakkautensa Mikaelin kanssa, mutta hänen menneisyys ei vain jätä häntä rauhaan ja lopussa onkin melkoinen ajojahti, kun hän ottaa yhteen Daimonien kanssa pelastaakseen rakkautensa ja elämänsä. Kirjassa myös selviää Raisan ja hänen veljensä lapsuuden kuviot ja kuinka heidän isälle oikein kävikään. Vainuttu oli taas helppoa luettavaa ja viihdyin sen parissa hyvin. Nuorempana olisin varmasti ollut paljon vaikuttuneempi mutta nyt tuntui, että olin jo vähän liian vanha tälle kirjalle.

Arvio: ★★★½

Elina Rouhiainen Susiraja Vainuttu.

Sarah J. Maas: Tulen perillinen

Aloitin tämän Throne of Glass -kirjasarjan kolmannen kirjan niin, että minulla ei ollut mitään muuta käsitystä tästä YA-kirjasarjasta kuin että se on suosittu maailmanlaajuisesti. Tulin nopeasti siihen tulokseen, että tämä oli hyvin kaukana Harry Potterista. Tässä päähenkilö oli vajaa parikymppinen salamurhaaja Celaene jolla oli hyvin raaka ja menetyksiä täynnä oleva menneisyys, ja hän yritti nyt päästä sinuiksi tapahtuneiden kauheuksien kanssa.

Lyhyesti juonesta: Celaena on lähtenyt Wendlyniin hakemaan apua tädiltään Maevelta taistelussaan Adarlanin hirmuhallitsija kuningasta vastaan. Maeve ei kuitenkaan aio tavata häntä ennen kuin Celaene oppii käyttämään voimiaan, joten haltiaprinssi Rowan auttaa häntä hallitsemaan niitä. Lopussa Celaenan täytyy myös kohdata menneisyytensä.

Kirjassa tarinaa kerrottiin Celaenen lisäksi myös monien muiden hahmojen kautta ja yksi suosikkini oli yllättäen rautahammasnoita Manon Mustanokka. Vaikka hän oli koulutettu tappaja, jonka sydän oli kuihtunut rintaan, silti hän vaikutti inhimilliseltä. Pidin myös valtavasti hänen lohikäärmeestään Abraxosista, joka tykkäsi kukista.

Kirja eteni hitaasti enkä aluksi syttynyt sille lainkaan, mutta mitä lähemmäs loppua mentiin, sitä enemmän juoni imaisi mukaansa ja lopulta pidin kirjasta paljon, vaikka en olisi uskonut sen väkivaltaisen maailman sopivan minun lukumakuuni. Väkivaltaan, kidutukseen ja suolenpätkiin kuitenkin turtui ja lopulta kirja vaikutti jopa toiveikkaalta, ja tartuin siis innolla sarjan neljänteen osaan.

Arvio: ★★★½

Throne of Glass Sarah J. Maas Tulen perillinen.

Sarah J. Maas: Varjojen kuningatar

Throne of Glass -kirjasarjan neljän osa oli parempi mitä kolmas, sillä tapahtumia riitti koko kirjan ajan, ja myös eri sivuhenkilöiden juonia oli mielenkiintoista seurata. Tässä kirjassa Celaenen kutsuu itseään Aeliniksi, Terrasenen kuningattareksi, sillä hän on hyväksynyt, että se on hänen perintönsä ja hän aikoo saada sen Adarlanin kuninkaalta takaisin. Kirjassa Aelin palaa kotikaupunkiinsa Riftholdiin, josta pakeni kuukausia sitten ja vapauttaa serkkunsa, jonka Adarlanin kuningas vangitsi kolmannessa kirjassa. Hänen ja kapinallisten avulla Aelin yrittää vapauttaa taikuuden ja saada kuninkaan syrjäytettyä. Haltiaprinssi Rowan tulee myös hänen avukseen ja pidin siitä käänteestä, että heidän platoninen suhde muuttui vähitellen orastavaksi romanssiksi. Se toi oman vivahteensa kaiken sen toivottomuuden keskelle.

Pidin myös tässä Manon Mustanokan sivujuonesta ja siitä, kuinka hän koko kirjan edetessä muuttui ihmismäisemmäksi hahmoksi. Myös Elide ja hänen sisukkuutensa oli hyvin vetoavaa, ja hänen tarinaansa oli mukava seurata.

Kirjan loppu on melkoisen huikea jännitysnäytelmä ja pidin siitä kovasti. En oikeastaan löytänyt mitään moitittavaa koko kirjasta, joten päädyin antamaan sille täydet viisi tähteä.

Arvio: ★★★★★

Throne of Glass -kirjasarja.

Sarah J. Maas: Taistelun myrskyt

Tartuin tähän Throne of Glass -kirjasarjan viidenteen kirjaan suurin odotuksin, sillä neljäs oli todella hyvä enkä malttanut laskea sitä käsistäni. Tämä oli myös täynnä toimintaa. Aelin ei saanutkaan kadonneen kuningattaren vastaanottoa Terrasenissa niin kuin luuli, vaan hänen piti lähteä rakentamaan itselleen armeijaa ja hankkia liittolaisia kukistaakseen Erawanin ja saadakseen valtakuntansa takaisin. Hän päätyi pienen hovinsa kanssa merirosvojen luo taivutellakseen heidän puolelleen ja saadakseen tietää missä kadonnut lukko, joka auttaisi häntä taistelussa Erawania vastaan, sijaitsee.

Manon Mustanokalla ja Elidellä on myös tässä omat kuvionsa, ja ne kietoutuvat hienosti yhteen pääjuonen kanssa. Oikeastaan ainoa mikä tässä hieman harmittaa on loppu, sillä se tuntui jotenkin typistetyltä ja siltä kuin jokin olisi jäänyt puuttumaan. Tämän jälkeen on vielä kaksi kirjaa. Nyt ehkä tuntuu jotenkin siltä, että juonta hieman venytetään ja vanutetaan että sen saisi pidemmäksi. Mutta voi olla, että tämä tunne muuttuu seuraavan kirjan myötä.

Täytyy muuten mainita siitä, että tässä kirjassa oli pari seksikohtausta, joissa oli paljon enemmän yksityiskohtia kuin Harlekiini-romaaneissa. Katsoin huvikseni, että Adlibriksessä tämän ikäsuositukseksi oli laitettu 12–15 vuotta, mutta minä en kyllä antaisi 12-vuotiaan tyttöni lukea tätä. Voi olla, että olen jo vanha kalkkis, mutta aion kyllä itse ensin lukea kirjat, joita lapseni joskus tulevaisuudessa suunnittelee lukevansa, kunnes hän on yläasteikäinen.

Arvio: ★★★★

Throne of Glass Sarah J. Maas Taistelun myrskyt.

Mitä suunnitelmia on helmikuulle?

Blogissa: Varmasti jotain laskiaiseen liittyvää postausta on luvassa. Suunnittelemme nimittäin lasten kanssa mäenlaskua ja laskiaispullien leivontaa.

Valokuvaus: Tässä voi jatkaa joulukuun lopun valitusvirttä siitä, että keli on ollut todella pilvinen. Vaikka olikin kunnon pakkasjakso, pilvipeite ei tainnut raottua kuin muutaman kerran. Alkaa todella kaivata niitä tähtikirkkaita öitä! Eli jos helmikuussa selkenee, jotain tähtikuvausreissua olisi kyllä tarkoitus tehdä.

Tähtitaivas tammikuussa.

Kirjoitus: Tammikuussa pääsimme jo hyvään vauhtiin meidän kirjoitusjuttujen konkretisoinnin kanssa, joten tätä samaa olisi tarkoitus jatkaa. Toivottavasti helmikuun paketoinnissa meillä olisi jo jotain tarkempaa kerrottavaa. Sanna jatkaa kuudennen kirjan kirjoittamista ja Satu yrittää saada ensimmäisen kirjan editoinnin hyvälle mallille.

Kirjan kirjoittaminen.

Lukutavoite: Lukutavoitteena taas yksi kirja. Sanna yrittää olla koukuttumatta mihinkään kirjaa, sillä kaikki lukemiseen käytetty aika on pois kirjoittamisesta, johon nämä talvikuukaudet ovat meidän parasta aikaa.

Tammikuu on nyt takana ja kevättä kohti mennään! Päivät ovat jo huomattavasti pidempiä kuin joulun aikaan mutta onneksi vielä saamme nauttia talvisista keleistä!

Lumipöllyistä ja riemastuttavaa helmikuuta kaikille!

– Satu ja Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: