LASTEN KANSSA RETKELLÄ TYRNÄVÄLLÄ MARKKUUN LUONTOPOLULLA

Kävimme lasten kanssa pääsiäisen aikaan retkellä Tyrnävällä Markkuun luontopolulla ja se oli todella kiva paikka! Lähtöpisteenä toimi kyläyhdistyksen talo ja siinä oli hyvä parkkialue.

Retkellä Markkuun luontopolulla lasten kanssa.

Markkuun luontopolku on 10 kilometrin mittainen, mutta me emme ihan sellaista matkaa lasten kanssa suunnitelleet vaan tähtäsimme läheiselle kodalle, jonne oli noin kilometrin matka. Vauva nukkui tulomatkan ja minulla oli tarkoitus siirtää hänet jatkamaan unia ahkioon, mutta kun nostin häntä, silmät aukenivat apposelleen ja vauva kummasteli, että missä nyt ollaan.

Retkellä Markkuun luontopolulla lasten kanssa.

No, minä sitten kannoin häntä ja neiti katseli tyytyväisenä maisemia äitin sylissä. Luontopolku kulki vanhassa metsässä ja oli kaunis keväinen ilma, niin mikäs siinä oli katsellessa. Myös linnut visersivät kevättä rinnassa niin oli kyllä kiva retkeilypäivä. Typy jaksoi hyvin kulkea itse leveää uraa pitkin. Aurinko ei ollut vielä sulattanut sitä ja tuntuikin, että tässä nautitaan nyt kevättalven viimeisistä hetkistä.

Retkellä Markkuun luontopolulla lasten kanssa.

Teimme makkaranuotion ulos, vaikka kotakin oli viihtyisän näköinen. Ulkona oli myös kiipeilyteline, jota typy innoissaan testaili. Kiva että on mietitty lapsillekin aktiviteettia! Me vauvan kanssa puolestamme väistelimme nuotion savua, kun tuntui että se koko ajan puhalsi meidän naamalle.

Retkellä Markkuun luontopolulla lasten kanssa.
Retkellä Markkuun luontopolulla lasten kanssa.
Retkellä Markkuun luontopolulla lasten kanssa.

Olipas huippua olla taas pitkästä aikaa retkellä, sillä nuotiolla paistetut makkarat maistuvat vain niin paljon paremmilta. Evästelyn jälkeen jatkoimme vielä vähän matkaa eteenpäin nähdäksemme läheisen riippusillan. Typy oli tietysti innoissaan siitä ja he katsoivat isän kanssa alla virtaavaa jokea. Vauva ei ymmärtänyt ihmetellä sitä.

Retkellä Markkuun luontopolulla lasten kanssa.
Retkellä Markkuun luontopolulla lasten kanssa.

Paluumatkalla aurinko lämmitti jo niin paljon, että minulle alkoi tulla kuuma vauvaa kantaessa. Keksimme, että hänellähän olisi hyvä matkustaa ahkiossa isosiskon sylissä ja niinpä he tököttivät yhdessä siinä. Paluumatkalla huomasimme, että parkkialueen lähellä olisi kulkenut lapsille suunnattu lyhyt haltijapolku, mutta se jäi meillä nyt tällä kertaa katsastamatta.

Retkellä Markkuun luontopolulla lasten kanssa.

Voin kyllä lämpimästi suositella Markkuun luontopolkua lasten kanssa retkeilyyn! Tulemme varmasti käymään siellä toistekin.

Kivaa keskiviikkoa!

– Sanna

Jaa tämä postaus:

2 kommenttia artikkeliin ”LASTEN KANSSA RETKELLÄ TYRNÄVÄLLÄ MARKKUUN LUONTOPOLULLA”

  1. texas slot เกมสล็อตออนไลน์แบบเกมที่ล้ำยุค ควบคุมไว้ ทั้งยังคาสิโน สล็อต และก็เป็นที่ ยอมรับต่อนักเล่นการพนัน มากมายๆ ที่จะเข้ามาพนัน กับตัวพนันที่ร่วมสนุกสนานสำหรับเพื่อการเล่น

    Vastaa
  2. ทาง เข้า joker เกม สล็อตออนไลน์ ชั้น 1 ยอดนิยมปี 2022 เข้าเล่นสบายกล้วยๆเพียงแต่ลงทะเบียน pgslot เป็นสมาชิกกับพวกเรา ลงทะเบียนสมัครสมาชิกใหม่ JOKER เจอกับ มิติใหม่ได้แล้ว

    Vastaa

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: