RETKIPÄIVÄ HIIDENPORTISSA

Hmm… Mitä tehdä, jos sunnuntaina on ylimääräistä aikaa eivätkä kotityöt innosta? Silloin voi tietysti lähteä ex tempore -päiväretkelle!

Kesäinen sunnuntai oli sateinen ja tylsä, joten ehdotin miehelle retkeä Teeri-Lososuon soidensuojelualueelle, Vuokatin vaaroille tai Hiidenportin kansallispuistoon. Hiidenportti sai aikaan myönteistä hyminää, joten sinne siis! Matkalla satoi enteilevästi pari kastelevaa sadekuuroa ja taivaalla risteili tummia pilviä. Lupaava päivä tiedossa siis, varsinkin kun kiireissäni olin pukenut päälleni vain hupparin, mutta sillä mentäisiin!

Pitkospuut Hiidenportissa.

Hiidenportin lähtöpisteen parkkialue oli lähes täynnä autoja, joten ilmeisesti sunnuntai oli muillakin retkipäivä. Suuntasimme Palolammen itäpuolta kulkevalle polulle, siellä on mukavaa mäntykangasmaastoa, johon on tallautunut leveä kivien ja juurien ansoittama polku. Sateisella kelillä suokohtien pitkospuut olivat vaarallisen liukkaita. Minä olin lentää yhdellä selälleni ja ipana juoksi toiselta pöpelikköön, mutta se johtui lähinnä puolitoistavuotiaan päättömästä juoksentelusta.

Kivikkoinen polku Hiidenportissa.

Hiidenportin rotkolla kevyt sade muuttui hillittömäksi rankkasateeksi ja meillä piti etsiytyä suurten kivien alle sateensuojaan. Sateen lakattua kömmimme esiin juuri, kun pari vaitonaista retkeilijää ylitti rotkoa – mahtoivatkohan he ajatella, että nyt se metsänväki heräsi henkiin…

Hiidenportin rotkolampi.

Minä halusin etsiä uudenlaisia kuvakulmia ja päätin koluta rotkolaakson kivikkoisen pohjan edessäpäin odottavalle pienelle lammelle. Mies taas suuntasi tirpan kanssa lähtöpaikalle makkaranpaistoon. Matkan varrella tajusin, miten tyhmää oli liukastella ja kiipeillä sateen kastelemassa sammaleisessa kivikossa kameran kanssa…

Hiidenportin rotkolaakson jylhät kalliot.

Parasta antia siinä oli rotkon länsireunalla kohoava pystyjyrkkä seinämä, jolla oli korkeutta varmaankin kymmenkunta metriä. En voi silti suositella rotkonpohjareittiä ainakaan sateella, vaan kyllä ihan poluillakin pääsee näkemään Hiidenporttia kauneimmillaan.

Hiidenportin rotkolaakson pystykallio.

Palatessani näpsin perinteisimmistä kohdista laajakulmalla otoksia ja kävin etsimässä jalustaani, joka oli unohtunut sateensuojapaikkaan. Se ei vain ollut siellä, eikä rotkonpohjan alkupäässäkään. Voiko olla niin käsittämättömän huonoa tuuria, että joku kanssaretkeilijä oli napannut jalustan parempaan talteen?

Hiidenportin rotkolaakson maisema on kaunis.

Rotkon länsipuoli on enemmän kuusikkoa ja näin pohjoisesta lähestyvän harmaan saderintaman. Yritin kiirehtiä tulipaikalle suojaan mutta totta kai sade ehti iskeä. Onneksi ei kuitenkaan rankkasateena vaan kevyenä ropinana.

Hiidenportin rotkolampi.

Tulipaikalla loimusi retkitulet valmiina ja eväsrepusta löytyi makkaran lisäksi eväsleipiä ja juotavaa – märästä hupparista huolimatta nyt sai herkutella hyvällä mielellä. Hiidenportissa on aina mukava käydä eikä sadekaan pilannut päivän retkitunnelmaa!

Hiirenportin retkipäivän retkieväs.

– Satu

Ps. Kävin seuraavana päivänä iltalenkillä etsimässä vielä kamerajalustaani: tarkastin toisen kerran sateensuojapaikkamme ja hiippailin rotkonpohjan läpi mutta jalustaa ei vain löytynyt. Näin ollen olen joko aivan onneton puusilmä enkä löydä normaalikokoista jalustaa kivikosta tai joku opportunisti ehti puolen tunnin aikana napata jalustan parempaan käyttöön! Mitä tästä opimme – pitäkää huoli varusteistanne retkeillessäkin!

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: