SYKSYINEN VIIKONLOPPU

Viime aikoina on saanut nauttia upeasta ruskasta ja kuulaista tyynen kelin päivistä mutta tajusin nyt viikonloppuna, että tuulisempien päivien myötä ruska on yhdessä hetkessä varissut ja maa on monin paikoin … lisää

Jaa tämä postaus:

VAUVAN KANSSA MÖKILLÄ

Järviamaisemaa.

Tämä alkusyksy on ollut kaunista aikaa. On ollut kuulaita aurinkoisia päiviä ja ihania tyyniä iltoja. Mietimmekin että lähtisimmekö käymään vielä mökillä ja lopulta tulimme siihen tulokseen, että miksipä ei. Kyllähän … lisää

Jaa tämä postaus:

KESÄN VIIMEINEN MÖKKIREISSU

Pilvinen järvimaisema.

Heinäkuun lopulla kävimme viimeisen kerran mökillä tälle kesälle, sillä uutukaisen laskettu aika alkaa lähestyä. Pikainen lähtö synnärille Kainuun perukoilta täyteen pakatun auton ja koirien kanssa ei juuri houkuttele, joten tässä … lisää

Jaa tämä postaus:

TOIMINNANTÄYTEINEN MINILOMA KAINUUSSA

Kesäfiilistelyä.

Kerroin torstain postauksessa, kuinka tulimme Kainuun suuntimille jo keskiviikko-iltana. Ensimmäinen yö ei tosiaan ollut kovinkaan levollinen itikoiden takia, joten torstaina oli hieman pökkeröinen olo. Olimme aamupäivän mökillä ja lääräsimme typyn … lisää

Jaa tämä postaus:

JUHANNUSVIIKONLOPPU KAINUUSSA

Juhannusaaton järvimaisemaa.

Meidän juhannuksen vietto alkoi taas hyvin perinteisesti, kun suuntasimme torstai-iltana auton keulan kohti mummolaa. Auto oli tuttuun tapaan pakattu täyteen tavaraa ja näin, kun raskauden viimeinen kuukausi alkaa lähestyä, mieleen … lisää

Jaa tämä postaus:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: