ALKUKESÄ ON NIIN KAUNISTA AIKAA

Kävin toukokuun lopussa typyn kanssa mutkan mummolassa vielä ennen kuin paluu työarkeen alkaisi. Ajellessakin oli mukava katsella, kuinka hailakka vihreys oli vallannut puut ja pellot. Kaikkialla oli niin raikkaan näköistä ja keltaiset voikukat täplittivät maisemaa.

Pihlajan kukkanuppu.
Voikukka.

Satu tuli myös tirpan kanssa kyläilemään ja lapset juoksentelivat innoissaan pikkukengissä nurmikolla ja kiikkuivat söpöinä yhdessä riippumatossa. Minulla oli myös Viti mukana, ja se sai nauttia kahden innokkaan pikkuhoitajan hoivasta. Päivät olivat aurinkoisia eikä näin kesäisestä fiiliksestä surkean talven jälkeen osannut edes haaveilla. Oli vain jotenkin automaattisesti ajatellut, että koko kesä tulee olemaan sateinen ja kylmä, joten tämä toukokuun lämpöaalto on ollut suuri yllätys – mutta positiivinen sellainen.

Pieni horsma.
Kevätpörriäinen.

Kävimme lasten ja mummon kanssa ulkoilemassa vanhalla metsätiellä, jota pitkin yli kolmekymmentä vuotta sitten vietiin lehmiä kesälaitumelle. Entinen laidunmaa kasvaa nykyisin tuuheaa mäntymetsikköä, mutta muistan selvästi vielä sen, kun se oli niittyä, jonka takana kasvoi korkea ja synkkä kuusikko.  

Metsäkorte.
Liekosammal.

Alkukesä on kameran kanssa liikkujalle hyvin kiitollista aikaa, sillä kuvattavaa löytyy kaikkialta, minne linssin vain osoittaa. Pienet horsmat ovat nopeasti kasvamassa suuriksi, ensimmäiset kukat ovat puhjenneet kukkimaan ja puiden lehdet puskevat esiin. Kevätpörriäisiä lentelee ympäriinsä ja Satun tirppa ei tule toimeen niiden kanssa, vaan kauhunkiljahduksia kuuluu tämän tästä. Minulla on joka vuosi tarkoitus laittaa hyönteishotelli pystyyn, mutta en ole saanut sitä aikaiseksi. Tosin, jos villiintynyt kukkapenkki lasketaan tähän, se on jo hyvällä alulla.

Mustikka kukkii.

Kun lapset ja loppuraskauden uuvuttama Satu nukkuivat, kävin ulkoiluttamassa Vitiä. Pelastin siinä samalla oravan, joka oli erehtynyt nousemaan pihakoivuun ja Viti louskutti sitä antaumuksella. Oli ihana kävellä aivan rauhassa ja kuulostella lintujen sirkutusta. Räkättirastaat ovat ahkerassa pesänrakennuspuuhassa ja eräs kokenut lintubongari kertoi minulle, että pikkulinnut tekevät pesänsä räkättirastaiden pesien läheisyyteen, sillä ne pystyvät puolustautumaan variksia ja muita pesävarkaita vastaan, ja samalla suojelevat muidenkin pesiä. Eli vaikka ne ovat rasittavia, kun syövät mansikat, niistä on silti paljon hyötyä pikkulinnuille.

Orava puussa.
Valkoinen koira.

Kempeleessä meillä on vaikka minkälaista viritelmää rastaiden pois pitämiseksi mansikkamaalta: punaiseksi maalattuja kiviä, ilmaan viriteltyjä pyöriviä muovihärpättimiä sekä hirvensarvisuolavettä pulloissa mansikkamaan ympärillä. Saa tosin nähdä millainen mansikkasato tänä kesänä tulee, sillä jänikset olivat talvella puputtaneet puskat parempiin suihin.

Oravanmarja.

Harmittelin iltaisin sitä, että järvi ei suostunut tyyntymään. Kauniit peilityynen järvimaiseman kuvat jäivät nyt uupumaan, mutta onneksi tässä on koko kesä aikaa kuvailla niitä! Mummu on myös hommannut kanootin ja minua syyhyttäisi päästä soutelemaan sillä ja kuvailla tuttuja järvimaisemia hieman eri vinkkelistä.

Puna-ailakki.

No, vaikka tältä reissulta kameraan ei tarttunutkaan kuin makrokuvia, ne ovat myös aina kauniita ja muistuttavat kuinka paljon erilaista nähtävää luonnossa onkaan. Pieni on kaunista ja onni koostuu pienistä asioista, joista tulee hyvä mieli.

Aurinkoista alkavaa viikonloppua kaikille! Millaisia suunnitelmia sinulla on? Suuntaatko mökille vai nautitko kotona olemisesta?

– Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: