ALKUSYKSYN UPEA VYÖRYPILVI!

Alkusyksystä kävin kuvaamassa iltausvaa läheisellä suolla. Huomasin jo siellä, että ilmassa oli myrskyn tuntua ja palatessa näin, miten läntinen taivas hehkui synkän violettina ja jyhkeä pilvi kohosi puiden takaa. Kotiin olisi pitänyt jo joutua, mutta näkymä oli niin hieno, että päätin kiirehtiä läheiselle pellolle kuvaamaan.

Violetti vyörypilvi syysillassa.
Vyörypilven valokuvausta alkusyksystä.

Se kannatti, sillä taivaalla odotti hienoin vyörypilvi mitä olen koskaan nähnyt! Se kiertyi muhkuraisena esille tummasta pilvimatosta ja värimaailma oli upea: uhkaavan violettia ja sinisen harmaata, joiden lisäksi taivaanrannassa hehkui vielä oranssia muistona päivänvalosta.

Violetti vyörypilvi syysillassa.

Juoksin kameran ja jalustan kanssa pellolle ja räpsin kuvia niin innoissani, että vasta hetken kuluttua muistin tarkastaa kameran asetukset. Laajakulman tarkennus oli liikahtanut, joten pikainen korjaus ja kuvaus jatkui.

Vyörypilven valokuvaamista syysillassa.

Keskityin niin ottamaan kuvia ja yritin hakea toimivia sommitelmia, etten muistanut kuvauttaa itseäni tuijottamassa tuota taivaan mörköä. Minulla olisi tasan tarkkaan mielessäni millainen se kuva olisi ollut, mutta pah… Se hetki meni ohi kuvaustohinassa!

Syksyinen myrskyilta.

Saa nähdä osuuko enää samanmoista ilmestystä kotikulmilleni. Ensi kesänä aion taatusti yrittää kuvata lisää vyörypilviä – violetin myrskyillan ilmestys oli sen verran säväyttävä kokemus!

– Satu

Jaa tämä postaus:

42 kommenttia artikkeliin ”ALKUSYKSYN UPEA VYÖRYPILVI!”

  1. Päivitysilmoitus: blackhat backlinks hydra
  2. Päivitysilmoitus: soccer predictions
  3. Päivitysilmoitus: louis blue
  4. Päivitysilmoitus: kardinal stick
  5. Päivitysilmoitus: สโบเบ็ต
  6. Päivitysilmoitus: relx
  7. Päivitysilmoitus: Nimetön
  8. Päivitysilmoitus: How to Submit Expense Report
  9. Päivitysilmoitus: USA Gun Shops
  10. Päivitysilmoitus: funkymedia
  11. Päivitysilmoitus: darkfox market url
  12. Päivitysilmoitus: 늑대닷컴 새 주소
  13. Päivitysilmoitus: hlv park hang seo
  14. Päivitysilmoitus: remington arms for sale
  15. Päivitysilmoitus: Buy Guns Online
  16. Päivitysilmoitus: ambbet
  17. Päivitysilmoitus: colt arms store
  18. Päivitysilmoitus: good cc shop
  19. Päivitysilmoitus: Kelp Seksi
  20. Päivitysilmoitus: bestdumps
  21. Päivitysilmoitus: buying dumps online
  22. Päivitysilmoitus: beer777
  23. Päivitysilmoitus: jetsadabet
  24. Päivitysilmoitus: dumps sites 2022
  25. Päivitysilmoitus: buy bergara guns
  26. Päivitysilmoitus: ดูหนัง
  27. Päivitysilmoitus: stone display books
  28. Päivitysilmoitus: stone display rack
  29. Päivitysilmoitus: Guns For Sale Online
  30. Päivitysilmoitus: elearning software companies
  31. Päivitysilmoitus: law firms in fourways
  32. Päivitysilmoitus: KIMBER MONTANA DISCONTINUED

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: