KYLMIÄ VÄREJÄ KARIKOLLA

Koko alkusyksyn haaveilin siitä, että pääsisin kuvaamaan ruskaheijastuksia peilityynessä järvenpinnassa. Kerrankin sattui hyvä tuuri ja keli oli tyyni, kun sain lapsukaisen hoidon järjestymään, ja hurautin veneellä karikkoiselle kuvauspaikalle. Vedenpinta väreili vähän, mutta onneksi karikko toimi vedenjakajana, ja toisella puolella järvi tyyntyi välillä lähes peilikirkkaaksi.

Peilityyni järven pinta.

En kuitenkaan ollut kuvaushetkessä ihan niin yksin, kuin olisin halunnut olla, sillä läheisellä rannalla rakennettiin rantasaunaa, ja puheensorina kantautui tyynessä ilmassa. Tunsinkin itseni hieman tolloksi ja piirun verran itserakkaaksi taiteillessani kivillä ja säntäillessäni kameran eteen ajastimen raksuttaessa. Toivoin koko ajan, ettei kovinkaan moni silmäpari katselisi puuhiani!

Järvinäkymä alkusyksystä.

Manasin monta kertaa kaukolaukaisimen puutetta, sillä sateen kastelemilla kivillä kameran eteen ehtiminen oli välillä lievästi sanottuna haastavaa! Olisin halunnut kuvan, jossa näyttäisin istuvan yksinäisellä kivellä keskellä järvenselkää, mutta se ei mitenkään onnistunut ajastimen suomassa ajassa, sillä olisin joutunut hyppelemään aivan liian monella petollisen liukkaalla kivellä.

Peilityyni järven pinta.

Toivoin, että minulla olisi ollut enemmän aikaa nauttia hetkestä ja ihailla maisemaa, eikä vain sihtailla sitä maanisena kameranruudun läpi, sillä siinä hetkessä oli jotain tavattoman kaunista. Tyyni järvi, hiljaisuus, syksyn väriloisto ja tummat pilvet lipumassa taivaalla. Olisin halunnut istahtaa, kaivella repusta termoksen täynnä teetä ja vain olla siinä. Nauttia hetkestä.

Kaunis peilityyni järven pinta ja istuja kivellä.

Näin äiti-ihmisenä ne fiilistelyhetket ovat kuitenkin vain hakusessa ja kaikki mahdollinen kuvausaika pitää hyödyntää. Niinpä minä pompin siellä kiveltä toiselle ja testailin maiseman ulottuvuuksia eri objektiiveilla.

Ruskan keltaiseksi värjäämiä lehtiä.

Keli tyyntyi koko ajan, enkä olisi millään malttanut lähteä, mutta lopulta oli pakko pakata kamerakalusto, etsiä kuvaushuuman tuoksinassa kadonneet silmälasit ja suunnata takaisin mummolaan noutamaan jälkikasvua. Taas kerran aika loppui kesken, mutta olin silti kohtalaisen tyytyväinen kuviini, joiden joukossa oli muutamia varsin hienoja otoksia.

Ruskavärejä järvimaisemassa.

Kurvatessani mummolan pihasta oli vielä pakko pysäyttää auto ja näpsiä pikaisia kuvia rannasta, sillä järvi oli viimein suvainnut tyyntyä aivan peilityyneksi, ja oranssit koivut näyttivät suorastaan leimuavan tummassa metsänrajassa! Onneksi pikkuihminen nukahti kotimatkalla, ja sain vielä napattua matkan varrelta muutamia kuvia tästä syysillan kauneudesta.

Ruskaheijastuksia pelityynessä järvenpinnassa.

Syksy on kyllä upeaa aikaa valokuvaukseen!

– Satu

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: