LOPPUKESÄN KAUNEUTTA MÖKILLÄ

Pidimme nyt heinäkuun lopussa pidennettyä viikonloppua ja mökkeilimme Kuhmossa. Keli oli tälle heinäkuulle tyypillinen: auringonpaisteen välissä tuli vesikuuroja ja tummia pilviä roikkui taivaalla. Tämä kesä on ollut siinä kummallinen, että helteet olivat kesäkuussa, kun ei vielä ihan tajunnut, että on kesä. Heinäkuu on taas ollut niin sateinen ja synkkä, että nyt loppukuusta on ollut ihan elokuun fiilis, tosin ilman sitä alkusyksyn tuoksua.

Kanervia.

Mutta on jännä ajatella, että seuraavan kerran, kun tulemme mökille, on elokuu. Vaikka elokuussa on usein ollut kesän parhaita kelejä ja hellejaksoja, minulle se ei enää täysin ole kesää, vaan siinä on jo sellainen katkeransuloinen syksyn tuntu. Syksy on ehdottomasti lempivuodenaikani, mutta silti se, kun kasvit lakastuvat ja kesän vihreys vaihtuu keltaoranssiin kaapuun, vetää mielen haikeaksi.

Kellastuvia koivunlehtiä.
Pihlajan syysvärit.

Kävin Vitin kanssa taas ulkoiluttamassa kameraa ja mietin siinä samalla, että vastahan minä kuvailin sitä kuinka hennot lehdet puskevat esiin ja puhkeavat täyteen loistoonsa. Alkukesä antoi odottaa itseään kauan, kunnes lopulta vihreys suorastaan vyöryi täyteen loistoonsa. Juhannuksena tuomet olivat jo kukkineet ja pihlajakin osin nuupahtamassa.

Keltainen kukka.

Mietin siinä kuvaillessa, kuinka näin loppukesästä kameraan tarttuu hyvin erilaisia kohteita kuin alkukesästä. Monenlaiset kukat ovat loistossaan: horsmat, kanervat ja monet muut kauniit kukat, joiden nimiä en edelleenkään muista, vaikka Satu on yrittänyt opettaa niitä minulle. Kävelimme mökkitietä pitkin ja räpsin samalla kuvia. Viti seisoi kärsivällisesti ja odotti tai vaihtoehtoisesti laidunsi mustikkamättäällä. Kävimme samalla katsastamassa tien päässä olevan hakkuuaukon puolukkatilanteen ja se näytti huonolta. Sinne ei tarvitse olla menossa poimurin kanssa!

Kanervatupas.

Variksenmarjoja tosin näyttää tänä vuonna olevan reippaasti. Myös ne kelpasivat Vitille. Me poimimme Satu kanssa variksenmarjoja yksi syksy huonona puolukkavuotena ja ihan ne menivät aamupuurossa, vaikka vähän vetisiä ovat. Tosi kivan makuista mehua niistä myös tulee, varsinkin jos sekoittaa puolukoiden kanssa. Sieniä näytti myös putkahdelleen esiin. Pidän sienistä, mutta olen aina hyvin huolissani siitä, että onnistun poimimaan myrkyllisen version ruokasienestä, joten pitäydyn ennemmin tattilinjalla.

Valkoinen koira kivellä.
Sieniä.

Mieheni kävi poimimassa sankollisen lakkoja tällä mökkireissulla, ja kun mummokin on saanut kilokaupalla lakkoja pakastimeen, uskoisin että meidän lakkakiintiö ensi talveksi on hyvin turvattu. Avosoilla lakat alkavat olla jo ylikypsiä, joten lakkasaaliista haaveilijoiden kannattaa siirtyä korpilakkojen pariin. Mustikkasesonki on myös aluillaan ja onneksi mökin lähellä oli kypsiä mättäitä, joista saimme poimittua mustikoita talven varalle. Osassa mustikanvarvuissa oli jo maaruskaa violetin ja purppuran sävyineen.

Oranssina hehkuva lakka.
Mustikan maaruskaa.
Mustikan puhdistusta.

Yksi ilta lämmittelimme saunaa ja olimme juuri lähdössä löylyttelemään, kun haalea sateenkaari ilmestyi kuin tyhjästä järven ylle. Vaikka on ollut sateista, en ole juurikaan nähnyt sateenkaaria, joten juoksin hakemaan kameran. Näytti että kaari voimistui silmissä ja pian sen sivulle muodostui myös toinen kaari, joten seuraavaksi sain räpeltää 50mm tilalle laajakulmaa ja juoksentelin sen kanssa rannassa. Pääsateenkaari kirkastui koko ajan ja näytti kuin myös veden pinta olisi hehkunut. En muista, että olisin aiemmin nähnyt noin kirkasta sateenkaarta. Se oli todella kaunis! Vesisade hiipi vähitellen meidän ylle ja hieno näytelmä oli ohi yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Onneksi sain siitä kivoja kuvia muistoksi.

Kaunis sateenkaari.
Kaksoissateenkaari.

Typy nukahti lauantai-iltana aikaisin ja meillä oli kiva hetki fiilistellä rauhassa. Laineet löivät kivilaituriin ja tasainen pilvimatto teki kelistä synkeän harmaan, joten ei tarvinnut edes miettiä valokuvailua. Pilvet tosin näyttivät hieman repeilevän, joten me valvoimme sitkeästi melkein yhteentoista asti, jos taivas kirkastuisi ja voisin kuvailla valaisevia yöpilviä ja tähtiä sekä yrittää saada kuvan Maata ohittavasta asteroidista 2020ND. Näytti kuitenkin siltä, että pilviverho alkoi uudelleen synkkenemään, joten päätimme mennä suosiolla nukkumaan. Iltaunisuus sopii niin huonosti tähtikuvaukseen. En tiedä millä keinolla saisin pidettyä itseäni hereillä, että saisin otettua niistä kuvia nyt kesäaikaan.

Harmaa ja pilvinen järvimaisema.

Sunnuntaina kävin vielä pikapyrähdyksen mieheni kotipaikan läheisellä suolla, sillä halusin saada jonkun kuvan lakoista. Kuvailin siinä samalla muitakin risuja ja kukkia ja yritin mallailla mikä olisi paras kuvakulma suolla, jossa seisoa tökötti pystyyn kuolleita pieniä mäntyjä. En voi todeta muuta kuin että pitää jatkaa harjoittelua!

Kypsä lakka.
Kainuulaista suomaisemaa.
Tupasvillaa suolla.
Raakile karpalo.

Kotiin päin ajellessa katselin haikein mielin auton ikkunan läpi vaaleanpunaisena helottavia horsmikoita ja mietin, että vieläköhän ne ensi kerralla mökillä käydessä kukkivat, vai joko ne pörhistelevät villatuppaina, joiden untuvia lentelee alkusyksystä tuulen mukana. Se jää nähtäväksi.

Horsma.

Tuntuuko sinusta, että tämä kesä on ohi ennen kuin se edes alkoi?

– Sanna

Ps. Kuvat on otettu Canon 5D Mark IV rungolla ja Canon EF 50mm f/1.4 sekä Samyang 14mm f/2.8 linsseillä.

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: