PAKKASPÄIVÄN KAUNEUTTA LINSSIN LÄPI

No nyt alkaa olla talven tuntua! Havahduin vähän myöhässä kuvauspuuhiin, sillä koko viikon on ollut pikkupakkasta, mutta keskiviikkona etäpäivän jälkeen katselin ulos ja päätin käydä ulkoiluttamassa kameraa kotipihassa. Siellä oli vielä kauniisti kuuraa maassa ja ehtisin kuvata hetken ennen typyn hakemista hoidosta.

Kuihtunut nokkonen pakkasessa.

Ulkona vastaan iski kylmä ja kostea ilmamassa navakan tuulen saattelemana. Onneksi olin kiskonut kunnolla kampetta päälle mutta paljaisiin sormiin viima iski hanakasti. Pitäisi muistaa hankkia ne paremmat kuvaussormikkaat. Harmikseni huomasin, ettei kuura ollut säilynyt puiden oksilla, joten kauniit huurteiset lehtikuvat sai unohtaa, eivätkä tuulessa heiluneet ohdakkeet luvanneet kovin tarkkoja otoksia.

Kuihtunut ohdake pakkasessa.

Kävelin kellarin taakse tuulensuojaan ja siellä varjommassa myös kuura oli säilynyt paremmin kasvien lehdissä ja kuvasin lakastuneita nokkosia ja ohdakkeita. Jotenkin ne ovat niin kaihoisan kauniita. Vehreän kesän elämä ja värit ovat kadonneet ja nuutuneet ruskeat rangat muistuttavat menneestä odottaen, että lumihuntu hautaisi ne.

Kuihtunut lehti pakkasessa.

En tiedä miksi, mutta minusta syksyn lakastamat lehdet ovat kuvauksellisempia kuin kesän kukkaloisto, vaikka pidän kyllä valtavasti niidenkin kuvaamisesta. Ehkä tuo toisenlainen rapistunut kauneus iskee paremmin omaan melankoliseen mielenmaisemaan.

Kuihtunut ohdake pakkasessa.

Kuvasin pellon tulevia talventöröttäjiä ja muutamia lehtiä, jotka roikkuivat oksilta kauniina. Pikkulinnut pomppivat oksissa ja hömötiaisen tuttu tööt tööt kuului jostain kauempaa. Tilhiparvi teki parissa päivässä selvää meidän pihlajien marjoista, mutta muutamia yksittäisiä roikkui siellä täällä. Kauniit punaiset marja-aronian lehdet olivat jo varisseet maahan muutamaa lukuun ottamatta ja olin tyytyväinen, että olin tajunnut kerätä niitä talteen syksyisiä sommitelmia varten.

Keltainen koivun lehti syksyllä.
Pihabongausta pikkulintujen kanssa.

Kukkapenkistä löytyi vielä muutama sitkeä kukkija ja piti näppäistä kuva myös niistä. Tajusin että kello oli pyörähtänyt kuvaillessa niin, että minun piti rientää hakemaan typyä hoidosta. Sormet olivat jo niin kohmeessa että kiskoin mielelläni lapaset käsiin ja lähdin reippaasti rattaiden kanssa liikkeelle saadakseni veren taas kiertämään.

Kukkapenkissä voi olla vielä elämää lokakuussa.

Vaikka kotipihan kuvausanti ei aina ole mitenkään sykähdyttävän upeaa, koen silti hyödylliseksi tarttua kameraan pienellä kynnyksellä ja etsiä mielenkiintoista kuvattavaa. Siinä kehittyy silmä ja sommittelutaito ja samalla myös harjaantuu käyttämään kameran asetuksia. Tällä kertaa kuvasin Canon 5D Mark IV kameralla ja Canonin EF 70–300mm f/4–5.6 IS II USM objektiivilla.

Ihania ja kuvauksellisia loppusyksyn pakkaspäiviä kaikille!

– Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: