SYKSYINEN KOSKI

Olen jo pidemmän aikaa halunnut käydä kuvaamassa eräällä koskella, ja nyt sain sen lopultakin aikaiseksi. Oli kaunis pilvipoutainen ilta ja aurinko oli ehtinyt painua jo melko matalalle, kun saavuin koskelle, eivätkä ruskan kellastamat koivut hehkuneet enää oranssinhohtoisina vaan valo hupeni vauhdilla. Minulle tuli kiire saada kuvia!

Taiteilin vanhan padon päällä ja testailin valotusaikaa, että saisin veden liikettä pehmenemään. En tarvinnut hämäräsuodinta, sillä käyttämällä pientä iso-arvoa ja suurta f-arvoa, valotusaika venyi niin pitkäksi, että kuviin sai kaunista virtaavaa tunnelmaa.

Kiire ja kamerakalusto ei ole ikinä hyvä yhdistelmä ja objektiivin vaihtamisen tuoksinassa unohdin laittaa kameralaukun kiinni… Kun sitten nappasin sen, että vaihdan kuvauspaikkaa, minun ihana 50mm miniobjektiivi pyörähti koskeen… Arvatkaa miten harmitti! Ruska-aika on kauneimmillaan ja minun luotto-objektiivi katosi kosken kuohuihin!

Ei ollut järkeä jäädä onkimaan sitä, sillä oli jo hämärää enkä nähnyt joen pohjalle. Sen sijaan kävin vielä kuvaamassa kosken alajuoksulla. Kuvatessa 14mm laajakulmalla koin vaikeaksi löytää etualalle sopivaa sommitelmaa ja siihen asiaan pitää panostaa seuraavan kerran, kun suunnittelen kuvausreissua. Veden virtauksen pehmeään tunnelmaan olen kuvissa tyytyväinen.

Objektiivin menetys harmitti niin paljon, että tilasin heti aamulla uuden, sillä haluan ehdottomasti ehtiä vielä kuvata ruskaa ennen kuin syysmyrskyt riepottelevat ihanat värikkäät lehdet puista. Onneksi kyseessä on kohtalaisen edullinen objektiivi, joten taloudellinen menetys ei ollut suuri, ja ehkäpä tästä lähtien muistan varmistaa, että kameralaukun vetoketju on suljettu.

Ihania syksyisiä kuvausretkiä!

-Satu

Jaa tämä postaus:

2 kommenttia artikkeliin ”SYKSYINEN KOSKI”

  1. Harmin paikka tuo objektiivi. Sait kuitenkin hienoja kuvia mielipahasta huolimatta. f1.8:lla 50mm saa tosiaan taustan mukavan pehmeäksi. Ja syksyn värit näyttää kuvassa jopa paremmalta kuin luonnossa. Hauskaa syksyn jatkoa!

    Vastaa
    • Joo, harmitti kyllä niin paljon tuo objektiivin menetys ja oma huolimattomuus! Onneksi uusi saapui nopeasti ja pääsin jo viikonloppuna kuvaamaan ruskamaisemia. Syksy hehkuu täällä Kainuussa nyt kaikissa keltaisen ja oranssin sävyissä, joten kameran kanssa kyllä kelpaisi ulkoilla 😄 Kiitos ja sinulle myös hauskaa syksyn jatkoa!

      Vastaa

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: