Retkeilypaikkojen lisäksi olemme tämän kevään aikana ulkoilleet paljon myös lähimetsissä. Olemme tehneet monta reissua erityisesti soille, koska olen ajatellut, että ne ovat Oulun seudun valokuvauksellisinta antia. Minulla on ollut haave löytää jotain kivaa käkkäräistä puuta, joka nousisi hienosti esiin yökuvissa talven säihkyvää tähtitaivasta vasten.
Tämä mielessä kävimme huhtikuussa eräällä reissulla ulkoilemassa kelkkareittiä pitkin. Lumi oli jo niin sulanut, ettei kukaan ollut rääkkäämässä kelkkaansa esiin pilkistävässä kivikossa. Soilla hanki kantoi auringonpaisteesta huolimatta kivasti ja typyä oli helppo vetää perässä rattikelkassa. Hän jopa suostui istumaan sen kyydissä, joten ulkoilu oli yllättävän helppoa.
Kuljimme suon poikki ja yritin siinä samalla bongailla lupaavan näköisiä puita, mutta en löytänyt kaipailemaani käkkärää. Pääsin kuitenkin testailemaan uuden Samyang 14mm f/2.8 laajakulman käyttöä ja saatiin koko perhe ulkoiltua. Yritin myös kuvailla meidän nuorimmaista koiraa Nikua, mutta hän ei ole hyvä valokuvamalli, koska liikkuu lähes koko ajan johonkin suuntaan.
Seuraavalla reissulla suuntasimme naapurisuolle. Sen saavuttaminen ei vain ollut niin helppoa kuin olimme kartan perusteella kuvitelleet sillä polku, jonka luulimme vievän suolle asti, loppuikin kesken ja hillitön varvikkomeri lankesi edessä. Karttaohjelman mukaan suolle olisi ollut puoli kilometriä eikä rämpiminen ryteikön poikki taaperon kanssa oikein houkutellut, joten palasimme suosiolla takaisin lähtöpisteeseen ja kiersimme toiselle polulle. Sitä olikin helppo kävellä ja polulla oli vielä jäljellä jäätikästä, jolla rattikelkka luisti hyvin ja matka taittui hetkessä.
Kevät oli ehtinyt jo niin pitkälle, että suo loisti paljaana ja ainoastaan metsikön laitamilla varjokohdissa oli vielä lunta. Kävelimme suon laitoja mutta en vieläkään löytänyt sellaista käkkäräistä karahkaa, joka olisi vastannut kuvitelmiani. Muutamat olivat siihen suuntaan mutta ei ehkä kuitenkaan sellaisia, joiden takia tarpoisin syksyllä kuvaamaan tähtiä.
Valokuvauksellisinta antia tällä ulkoiluretkellä olikin polun kivikko, jota oli hauska kuvata, sillä polun sai helposti ohjaavaksi linjaksi kuvaan. Typy alkoi jo nuokkua rattikelkassa, joten meillä tuli kiire selvitä autolle ja silti pieni ulkoilija nukahti ennen kuin ehdimme perille.
Vaikka nämä lähisuot eivät olleet mitään valokuvaajan unelmapaikkoja, siellä oli oikein kiva ulkoilla keväthangilla ja polut olivat selvästi olleet käytössä pitkin talvea. Näytti myös siltä, että fatbiking oli suosiossa ja me törmäsimmekin muutamiin pyöräilijöihin ulkoilun lomassa.
Kaverini mainosti joskus, että läskipyörillä on hyvä ajella keväthangilla ja hauskalta se meno vaikutti. Ehkäpä joskus itsekin innostuu moista kokeilemaan!
– Sanna