ULKOILUA JA VALOKUVAILUA OULUN SUUNTIMILLA

Nyt emme ole päässeet Kainuuseen nauttimaan kevätkeleistä, joten on ollut pakko aktivoitua täällä Oulun seudulla ja olemmekin käyneet katsastamassa lähialueen retkeilymahdollisuuksia. Minulla on ollut tarkoitus kirjoittaa tätä postausta jo aiemmin, mutta aina on tullut muita suunnitelmia, joten tässä nyt pienellä viiveellä katsaus meidän lähialueen viikonloppu-ulkoiluista kevätkeleillä.

Maaliskuussa Sanginjoella

Pakkasimme kotona eväsreppuun kuumaa kaakaota, eväsleipiä, tietysti makkaraa sekä kaikki oheistarpeet kuten sinappia, paperia, puukon ja tulitikut. Mukaan lähti myös kaksi intoa puhkuvaa koiraa ja hurautimme Sanginjokea kohti. Ajoimme metsätietä pitkin levikkeelle, josta oli noin kilometrin kävelymatka laavulle. Se sijaitsi Pilpasuon lenkillä. Minä vedin typyä pulkassa ja mies ”nautti” väkkärän lailla pyörivien koirien ulkoiluttamisesta.

Ulkoilemassa.
Luminen varvukko.

Keli oli kaunis. Juuri satanut pakkaslumi kimalteli varvikon peittona ja näpsin muutamia kuvia matkan varrelta. Maasto oli kuivaa mäntykangasta ja sitä oli helppo kävellä leveää uraa pitkin. Makkaranpaistopaikalla oli myös muita ja tuli paloi iloisesti, joten pääsimme heti makkaranpaistopuuhiin. Makkarat eivät kuitenkaan alkaneet kypsyä tulesta huolimatta: laavulle oli tuotu uusia puita, jotka olivat märkiä! Meidän mukanamme raahaamat koivuhalot eivät menneetkään hukkaan vaan kuivat puut tekivät tulesta heti ottavamman ja pian makkarat rätisivät ritilän päällä.

Retkeilemässä.

Typy istui tyytyväisenä puisella penkillä lämpimällä istuinalustalla. Tuuli oli vähän navakka ja yritin suojella hänen käsiään jäätymiseltä eväitä syödessä. Laavulla törmäsin jopa tuttuihin, kun entinen työkaverini sattui olemaan paikalla. Oli kiva vaihtaa kuulumisia ja esitellä jälkikasvun eräilytaitoja, kun tämä piteli paperiin käärittyä makkaraa tomerasti omassa kädessä. Koiratkin katselivat laavun puuhia toiveikkaina ja saivat sitten evästelyn päätteeksi omat herkkunsa.

Talvinen suomaisema.

Tuuli oli niin pureva, ettemme jääneet pidemmäksi aikaa tarinoimaan, vaan lähdimme autoa kohti, kun eväät ja kaakao oli hoideltu. Paluumatka sujui kivasti, kun koirat olivat rauhoittuneet ja typy malttoi istua tököttää pulkassaan.

Tällainen lyhyt pyrähdys oli oikein mukavaa ja virkistävää ulkoilua taaperon kanssa. Maasto oli helppokulkuinen ja laavupaikka siisti ja kauniina päivänä ihmisiä oli paljon liikenteessä, joten meillä oli oikein onnistunut retkeilyreissu ja oli kiva palata kotipuuhiin.

Keväthangilla ulkoilua Mourunkijärven suunnalla

Toisena viikonloppuna päätimme käydä katsastamassa Kempeleen Marjakammin kodan ja laavun, jossa olemme käyneet usein aiempina talvina sekä moottorikelkkaillen että kävellen koirien kanssa.

Pakkasin taas eväsrepun valmiiksi ja nostin eteiseen odottamaan lähtöä. Siinä lähtötohinassa mies pyysi minua ottamaan puhelimensa ja aurinkolasinsa keittiöstä, kun kävin hakemassa typyn aurinkolasit ja kameralaukun. Kun sitten hurautimme Mourunkijärvelle ja auto pysähtyi levikkeelle, aloin miettiä missä meidän eväsreppu on…

Lumisydän.

Se oli edelleen siellä eteisessä ja varmaan ihmetteli minne me hävittiin ilman sitä! Näköjään minun muistikapasiteettini ylittyi kännykän ja aurinkolasien muistamisesta…  No mutta – kun sinne asti olimme ajelleet, päätimme käydä ulkoilemassa ja syödä eväät sitten kotona.

Lähdimme kävelemään kuivaa mäntykangasaukkoa pitkin ja nautimme kevätauringon paisteesta. Hakkuuaukolla risteili eläinten jälkiä ja ihmettelin erästä pomppujälkijonoa, joka saattoi olla näädän aikaansaannos. Typy ei ollut tällä kertaa innoissaan retkeilystä vaan kieltäytyi istumasta pulkan kyydissä, joten me saimme kantaa häntä vuorotellen.

Lumijälki.

Päätimme, koska eväätkään eivät tulleet mukaan ja jälkikasvukin heittäytyi hankalaksi, ettemme menisi laavulle asti vaan suuntasimme mäntykankaan läpi kohti suota, jossa halusin käydä kuvaamassa. Hanki kantoi helposti ja pyörimme siinä pitkin poikin suota ja minä kuvailin erilaisia puunkäppyröitä zoomilla. Laajakulma olisi tarjonnut vähän erilaista kuvakulmaa mutta se oli siinä repussa, mikä nökötti eteisessä!

Suomaisema kevättalvella.

Kävelimme suon laitaa sähkölinjalle, joka veisi autolle ja lähdimme paluumatkalle. Typy katseli minun sylistä, kun isi innostui laskemaan pulkalla mäkeä ja koirat intoutuivat vetopuuhiin. Kaikkia nauratti ja koiratkin olivat riemuissaan. Autolle päästessä eväsleiville olisikin ollut käyttöä ja kotona eväät katosivatkin nopeasti parempiin suihin.

Käkkäräinen puu.

Yhteenvetona näistä kevään reissusta voisin sanoa, että kyllä täällä Oulun seudullakin on kivoja retkeilymahdollisuuksia ja pitäisi opetella hyödyntämään niitä enemmän!

Sanginjoella on kauniita mäntykankaita ja helppokulkuista maastoa, jossa risteilee paljon polkuja. Myös Mourunkijärvi on mäntyvoittoista seutua ja sielläkin kulkee kattava verkosto hiekkapohjaisia polkuja. Olemme kesähelteiden aikaan käyttäneet koiria Mourunkijärvellä uimassa. Siellä on yleisen hiekkarannan viereisessä poukamassa matala hiekkaranta, jossa monet muutkin käyttävät koiriaan. Helteillä uittaminen on ollut meidän koirien suosikkipuuhaa ja käymme siellä varmasti tulevanakin kesänä.

Tällaisia olivat meidän kevätulkoilumme tässä korona-ajassa. Toivottavasti tekin pääsette tuulettumaan lähimetsiin ja kesää kohti ulkoileminen vielä helpottuu.

Jaksamisia vielä kaikille näiden poikkeusolojen keskelle!

– Sanna

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: