VALOKUVISSA MUISTOT JÄÄVÄT ELÄMÄÄN

Kävimme viime viikon postauksessa läpi viime vuoden parhaimpia valokuvia. Siitä tuli mieleen, kuinka paljon valokuvat tuovat mieleen tapahtumia, joita ei muuten välttämättä muistaisi.

Nykyään lähes kaikilla on älypuhelimet ja niiden kamerat ovat laadukkaita, joten kuvien ottaminen on helppoa. Ne vain helposti unohtuvat sinne kameran/kovalevyn kätköihin eikä niihin tule enää palattua. Kuvia on myös aivan tuhottoman paljon, kun niitä tulee räpsittyä kaikesta vähänkään jännittävästä tapahtumasta.

Kameralla taas tulee kuvattua hieman maltillisemmin eikä niitä kuvia selatessa tarvitse käydä läpi niin montaa koirakuvaa. Kamera on minulla monta kertaa mukana ulkoillessa ja täällä blogissa olemme jakaneet ulkoilureissujen ja kauniiden luontohetkien parhaita kuvia.

Olen panostanut siihen, että typyn kanssa ulkoilemme paljon ja puuhailemme luonnossa. Nyt kävin läpi näitä kuvia ja muistelin samalla, mitä kaikkea tässä onkaan pienen tytön kanssa ehtinyt touhuta.

Näitä usvaisia kuvia otimme toissa syksynä. Typy oli vajaa vuosikas, ja mieheni oli juuri metsässä koirien kanssa, kun tajusin miten upea auringonnousu mökkirannassa oli meneillään. Kiskoin meille nopeasti vaatteet päälle ja keikuimme sitten yhdessä rantakivikolla ja sihtailimme kuvakulmia live-view -näytöstä.

Tammikuisen kuutamon kuvia kävimme ottamassa vuosi sitten mieheni kanssa lähisuolla. Keli oli kuin kevättalvella, sillä hanki kantoi mainiosti (kiitos vesisateen ja pienen pakkasen). Typy istui ahkion kyydissä touhukkaana ja katseli kuun loistetta. Tänä vuonna moisesta säihkeestä on saanut vain haaveilla, sillä keli on ollut niin pilvinen. On tylsää aina vain selittää lapselle, että tähdet ovat pilvien takana piilossa, kun hän kyselee iltaulkoilun aikana niiden perään.

Nämä kuvat ovat ihana muisto viime hiihtolomalta, ajalta ennen koronakriisiä. Kävimme Satun, tirpan ja mummun kanssa mökkeilemässä meidän kotipaikkamme mökillä ja se oli valtavan hauska reissu. Päivällä laskimme mäkeä isosiskon, hänen lasten ja serkun tytön kanssa ja illalla, kun saimme lapset nukkumaan, suuntasimme Satun kanssa kuvaamaan kirkasta tähtitaivasta. Olisi aivan upea tehdä tällainen reissu myös tänä talvena, mutta saa nähdä miten se onnistuisi Satun nuorimmaisen kanssa? Ehkä ainakin päiväreissua voisi suunnitella.

Nämä kuvat ovat meidän takapihan metsästä. Me kuljimme siellä koko kevään typyn kanssa ulkoilemassa ja kuuntelemassa lintujen laulua. Oli virkistävää olla metsän siimeksessä ja kuunnella, kun linnut sirkuttivat. Typy viihtyi siellä mainiosti ja joskus hän nukahti minun syliin. Siitä olikin hyvä kantaa hänet päiväunille ja mennä itse hörppimään kuumaa kahvia.

Alkukesästä teimme lyhyen reissun ihailemaan Lentuankosken kuohuja mieheni ja hänen setänsä kanssa. Itikat eivät olleet vielä heränneet täyteen voimaansa, joten metsässä oli kiva samoilla ja katsella kun luonto heräili henkiin talven jäljiltä.

Loppukesästä nukuimme useamman yön teltassa ja siinä oli oma hauska tunnelmansa. Typy malttoi yllättävän hyvin ruveta nukkumaan ja aamupalaleivät maistuivat oikein hyvin teltan eteisessä.

Kävimme myös useamman kerran lyhyillä retkillä, kun mieheni oli poimimassa mustikoita. Me veimme hänelle kahvit ja samalla oli hyvä syy itselläkin syödä eväsleivät ja pullat jälkiruuaksi.

Syksyltä on erityisesti jäänyt mieleen mummolan marjapensaat, joissa lapset viihtyivät syömässä marjoja, sekä upeat usvaiset aamut. Typy heräsi yksi aamu niin aikaisin, että pääsi minun kaveriksi ikuistamaan syysaamun raikasta kauneutta.

Kävin myös yksi päivä auttamassa Satua lapsiarjen pyörityksessä, kun typy oli mummolassa hoidossa, ja kävimme tirpan kanssa eväsretkellä harjuilla. Meillä oli aivan ihana reissu ja bongasimme vaikka mitä jännittävää siellä ulkoillessa.

Kävimme mökillä joulukuun alussa ja, vaikka keli oli plussan puolella, lunta oli sentään maassa. Kävimme typyn kanssa katselemassa mökin ympärillä millaista elämää siellä oli liikkunut ja bongasimme kauniit jäämuodostelmat rannasta. Täytyy sanoa, että oli hieman masentavaa, kun järvi oli aivan sula ja lähtiessä satoi taivaan täydeltä vettä mutta onneksi tämä talvi on siitä parantunut huomattavasti.

Eli siis valtavasti muistoja nousee mieleen näistä kuvista ja pitäisi joskus olla niin aikaansaava, että tekisi niistä kuvakirjaa. Sitä olisi sitten kymmenenkin vuoden päästä mukava selata läpi.

– Sanna