VIHDOINKIN REVONTULIA!

Viime perjantai-ilta sai uudenlaista säpinää, kun pohjoisella taivaalla alkoi näkyä puiden latvojen yläpuolella vihreää. Minä olin jo suunnitellut nukkumista, mutta onneksi tirppa halusi käydä katsomassa näkyisikö ulkona kuuta, ja vihreät loimut paljastuivat. Tuijotin taivasta hetken mutta, kun revontulet näyttivät voimistuvan, oli pakko kiirehtiä sisälle ja kasailla kuvauskalusto liikenteeseen.

Pakkanen oli rapsakka ja valtava määrä tähtiä loisti taivaalla, kun kiirehdin pellolle. Tirppa jäi isänsä kanssa ihmettelemään loimuja pihaan. Nappasin kiireesti ensimmäiset kuvat metsänrajasta, jos revontulet vaikka äkisti sammuisivat, niin saisin ainakin jotain todistusaineistoa Sannalle siitä, että yritetty on! Hän on hieman patistellut minua kuvaamaan repoja…

Sain ensimmäiset kuvat ja ilokseni roihut näyttivät vähän innostuvan, joten kävelin alemmas peltoa, jossa saisin paremmat näkymät pohjoistaivaalle. Vihreää revontulinauhaa ja vähän tanssahtelua oli nähtävissä mutta ei mitään diskovalonäytöstä. Kuvailin repoja tovin ja mietin mitä tekisin, sillä pakkanen oli niin kova, ettei diesel-auton kylmäkäynnistys houkuttanut eikä esitys vielä näyttänyt niin hienolta, että sen takia olisi kannattanut raahautua kovin kauas.

Vaihdoin kuitenkin paikkaa ja kävelin postilaatikoilta aukeavalle pellolle kuvaamaan. Nyt näytös alkoi jo yltyä ja revontulinauhat tanssahtelivat lupaavasti. Kävin mielessä pienimuotoista kamppailua sen suhteen, mitä oikein tehdä? Jaksaisinko lähteä kuvaamaan kauemmas? Toisaalta olisin vain halunnut painua nukkumaan mutta toisaalta nyt saattoi olla viimeinen mahdollisuus kuvata repoja tälle talvelle.

Palasin kotiin lämmittelemään mutta jätin kamerarepun ulos siltä varalta, että innostuisin lähtemään vielä ulos. Puuhasimme tirpan kanssa iltapuuhat ja menin nukuttamaan häntä. Taivaalla loisti vieläkin reposet ja ajattelin, että nukutan tirpan ja lähden sitten käymään kuvaamassa. Kuinkas sitten kävikään… Olin nukahtanut varmaan saman tien, kun saimme iltasadun luettua! Niin minä heräsin aamuyöstä joskus neljän jälkeen, kun päivänkajo hehkui jo taivaalla eikä reposista ollut jälkeäkään. Se siitä yöllisestä kuvausreissusta!

Seuraavana iltana oli henkisesti valmistautunut siihen, että lähden kuvaamaan, jos repoja ilmaantuu ja myös yöllä vahtasin, josko revontulia näkyisi mutta ei ne tietenkään suvaitse näyttäytyä silloin kun olisi valmistautunut! Raivostuttavaa!

Onneksi peltokuvat olivat kuitenkin ihan kivoja ja saimme Sannan kanssa ruksia tämän talven tavoitelistalta revontulet!

Parempaa onnea teille revontulien kuvaukseen!

– Satu

Jaa tämä postaus:

Osallistu keskusteluun:

SINUA VOISI MYÖS KIINNOSTAA: